perjantai 5. heinäkuuta 2013

Stockholm


Heissan pitkästä aikaa! Tukholman reissusta rantauduttu kotiin monen uuden ihanan vaatekappaleen ja hyvän mielen kera :) Oli todella mukavaa ja ois tälläkin kertaa voinut jäädä useammaksikin päivää, mutta kukkaro oli toista mieltä. Tukholma on ehdottomasti yks parhaista shoppailukaupungeista! Niin paljon kaikkea ostettavaa, niin vähän rahaa. Kelitkin oli mitä parhaimmat ottaen huomioon sen, että käveltiin kaupungilla se 8-10 tuntia per päivä. Ei ollut liian kuuma eikä kylmä.

Reissuun lähdettiin tiistaina aamuyöstä ja Helsinki-Vantaalla oltiin juuri sopivasti ennen Tukholman lentoa. Ai että se lentokoneella matkustaminen on vaan niin ihanaa ♥ Tiistaina kierrettiin Tukholman keskustaa ympäri ämpäri ja mukaan lähti monenmoista kampetta sekä ehkä maailman imelin ja ällömakein jälkiruoka! Nimeltään tää herkku oli Brownie Bomb. Paljon pehmistä, suklaa- ja valkosuklaamössöä, suklaakastiketta ja tuhteja browniepaloja. Huh söin vain puolet annoksesta ja silti tuntui että yrjö lentää. Se oli kyllä todella hyvää, mutta ei sitä voinut syödä kuin muutaman suupalan. Ihan överimakea herkku jopa minulle. Ei tuota enää toiste. 

Keskiviikkona pistettiin vielä paremmaksi shoppailusaldo sekä kävelymäärä! Ruokailemassa käytiin thaimaalaisessa Pong- ravintolassa ja tarviiko edes sanoa oliko ruoka hyvää? Thaimaalainen ruoka on vaan niin maukasta ja muutenkin ravintola oli todella viihtyisä ja hyvää palvelua. 

Torstaina lähdettiin heti aamupalan jälkeen kohti Arlandan lentokenttää ja koin ehkä maailman mukavimman yllätyksen kun huomasin yllättäen, että Tukholman lentokentällä oli Victoria's Secretin myymälä! MITÄÄ. NYT. TUONNE. HETI. JES. Siinä oli mun reaktio :D Olin ihan taivaissa siellä pienessä puodissa ja kävinkin jokaikisen tuotteen yksitellen läpi. Lovelovelove ♥ Pakkohan mun sieltä oli jotain ostaa, maksoi mitä maksoi. 

Mutta ei niistä ostoksista vielä sen enempää. Odotelkaas seuraavaan postaukseen asti ;) 

HUOM. Minut löytää instagramista nimellä Kirsi66 ja siellä on monia kuvia, mitä ei tänne blogin puolelle tule.

EDIT. Miks tää teksti tulee normaalia pienempänä? Oon koittanut muokata normaaliks vaikka miten, mutta ei vaan muutu :o

10 kommenttia:

  1. ihana vaateyhistelmä:) tyksin myös sun bannerista:)
    esittele ne ostokset videolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia :3 no ehin jo ne ostokset valokuvata kaikki läpi.. :D pitää se joku video joskus julkasta :p

      Poista
  2. Oi sulla oli varmasti niin kiva reissu!:) Tuo sun ruskea laukku on ihana!:)<3

    http://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva asu ja kivoja kuvia!! :> On sulla varmasti ollu kiva reissu, pitäiskö ittekkin lähtä jonnekki :]

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) oli kyllä, ja kannattaa! matkustelu on mukavaa :3

      Poista
  4. Ihana banneri! Voiei kuin ihana asuyhistelmä sulla on tossa kuvassa:)

    http://carryon-anni.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Tukholma on kyllä ihana kaupunki:)!

    VastaaPoista