torstai 24. huhtikuuta 2014

10 things i hate

Koska tein tossa jokunen aika sitten sen "asiat, jotka tekevät minut onnelliseksi"-postauksen, niin tehdääs nyt täysin päinvastainen postaus. Tässäpä siis liuta asioita, jotka saavat minut ärsyyntymään tai mistä ylipäätään en pidä ollenkaan. Löytyykö samanlaisuuksia?

1. Lupausten rikkominen. Mikäs sen ärsyttävämpää kuin se, jos on sopinut jonkun kanssa tapaamisen tai jotain muuta vastaavaa ja tietenkin järkännyt ja sopinut kaiken viimeisen päälle. Perunut ehkä monia muita juttuja juurikin sen takia ja odottaa innolla ja sit ihan viimetippaan sanotaankin, että sori ei onnistu. Argh pää leviää ja savua tulee korvista ja ties mistä.. Ymmärrän tietenkin, jos oikeasti tulee jotain todella vakavaa ja tärkeää, minkä takia joutuu perumaan. Mutta edelleenkin; Jos jotain luvataan, niin se myös pidetään. Piste.

2. Kaksinaamaiset ja ennakkoluuloiset ihmiset. Kuka näistä nyt tykkää? Ollaan eka niin kaveria, mutta heti kun selkänsä kääntää niin ollaan jo paskaa puhumassa. Kuten myös nää, jotka luulee tuntevansa jonkun henkilön pelkästään esim. ulkonäön perusteella. Se on sellanen ja sellanen, hyi. Ei sais olla niin rajoittunut. Jos et tunne, älä tuomitse. Totta. Ärsyttää myöskin se, kun jotkut luulevat niin tuntevansa ja tietävänsä jonkun asioista kaiken, vaikka eivät ole koskaan todellisuudessa edes puhuneet henkilön kanssa.

3. Kukkahattutädit. Juurikin nää tädit, jotka haluaa kieltää lailla kaiken. Mitään ei saa tehdä, mihinkään ei saa mennä ja "silloin ennen" kaikki oli niin hyvin ja ihmiset asiallisia, siveellisiä ja fiksuja. Nää niin luulee, että tää nyky-yhteiskunta saadaan paremmaksi sillä, että kaikki kielletään ja tehdään kaikki juuri niin kuin hän itse tekee. Kukaan ei osaa elää ja toimia paremmin kuin tää ns. kukkahattutäti.

4. Aikaansaamattomuus. Joskus on kiva olla laiska, mutta nää jotka lahnustaa koko ajan eivätkä saa oikeasti aikaan yhtikäs mitään elämässään. Suunnitelmat on suuria, mutta missä ne itse teot? Sitten voivotellaan, kun asiat eivät muutu miksikään. Eihän ne nyt muutu, jos ei asialle tee mitään! :D

Kuvat: weheartit.com

5. Epäsiisteys. Musta tulee kauheen äkänen, jos esim. täällä kämpillä on sotkuista. Yksinkertasesti tuntuu vain, että ei ajatus kulje eikä voi keskittyä mihinkään. Mielessä pyörii vaan ne pöydän alla hitaasti vaeltelevat jättiläispölyvillakoirat ja lattioilla ja sohvilla lojuvat Maran hikiset sukat. :D Heti helpottaa kummasti kun saa siivottua. Rauha maassa ja kaikilla hyvä olla!

6. Tuuli. Varsinkin silloin, kun oot varta vasten laittautunut ja samantien kun astut ovesta ulos, niin tuulenpuuska sekottaa sun hiukset täysin piloille. Etenkin nyt viimepäivinä ollut ihan jäätävän kylmä pohjoistuuli. Välillä on oikeasti kuuma, että voisi olla vaikka pelkällä t-paidalla, mutta auta armias kun se tuuli alkaa tuivertamaan, niin hetkessä olo on kuin olisi napajäätiköllä hrrrr.. en tykkää.

7. Jonottaminen. Kuvittele nyt kaupassa; kauhee nälkä, väsymys, kiire ja ihan järkyttävän pitkät kassajonot. Vielä kun siellä on myös näitä mestareita, jotka alkaa höpöttelemään niitä näitä kassamyyjän kanssa ja nää jotka muuten vaan jumittaa siellä ja maksavat 50€:n ostoksia jollaki kymmensenttisillä ja tajuavat sitten vasta alkaa niitä kolikoita laskemaan siinä maksutilanteessa. Oon liian kärsimätön jonottamaan ja odottelemaan pitkiä aikoja. 

8. Windows 8. Maailman paskin käyttöjärjestelmä ikinä. Windows 7 oli tuhat kertaa parempi ja helpompi käyttää. Toi on vaan jotenkin niin järkyttävä ja sekava. En tykkää yhtään varsinkaan siitä ulkoasusta. Hyi. Onneks mulla on myös tää Macbookki, niin ei tarvii ihan koko aikaa tota kasia sietää.. :D

9. Kirjoitusvirheet. Ja tällä tarkoitan pääasiassa kirjoitusvirheitä asiateksteissä. Ihan uskomatonta, miten joskus on jotain ihan tyhmiä kirjoitusvirheitä jopa isoissa uutisotsikoissakin. En myöskään tykkää lukea sellaisia blogeja, joissa jokainen postaus on täynnä kirjotusvirheitä. Joku pikkuvirhe sinne tänne ei haittaa. Niitä kun sattuu mulle itsellekin :D Mutta juurikin nää varsinaiset ASIATEKSTIT ja muut vastaavat, jotka on kirjoitettu ihan miten sattuu.

10. Vauva-hypetys. Tälle en oikein keksinyt mitään kunnon sanaa, mutta tiedätte varmaan mitä tarkoitan? Varsinkin nää vasta äidiksi tulleet.. Tulee niitä statuspäivityksiä pari-kolme-neljä kertaa päivässä ja ne on tyyliä: "Meijän Pikku-Jesperi kävi tänään ensimmäistä kertaa potalla, hieno kakka tuli" Nyt se syö puuroo" "Nää uudet imetysliivit on niin kätevät, kyllä kelpaa nyt Pikku-Matin syödä tissiä" Jotain tällasta juurikin. Huoh. Jotain rajaaa, ihan kaikkea ei tarvitse kertoa kaikille eikä ylipäätään kiinnosta, mitä se ihana maailman sulosin vaavi TÄLLÄ KERTAA osaa (tai ei osaa) tehdä.. Fucking hate this. Sori avautuminen :--D

2 kommenttia:

  1. Mä ärsyynnyn ihan samoista asioista! :D Sekaan voisi lisätä myös fitness-villityksen.. Kuvia ja statuspäivityksiä jatkuvasti maitorahkoista, omista jaloista ihkut uudet lenkkarit jalassa tai muusta vastaavasta. Huoh! :D Ja hei mulla on myös tuollasia fb-kavereita, jotka päivittää melkein vauvojensa paskan värinkin Facebookiin... Ja vähintään 4 päivitystä per päivä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hhaha joo no se myös! :D niinpä.. ei siinä kyllä ymmärrän että tekee mieli touhottaa siitä lapsesta ku se kummiski on niin iso ja jännä juttu, mutta joku raja nyt sentään huhhuh!! D:

      Poista