perjantai 30. toukokuuta 2014

New York, New York


Hola! Sain kuin sainkin Nykin kuvat vihdoin ladattua flickriin! Olihan siinä melkonen homma käydä koko kameran sisältö läpi. Toisaalta näitä kuvia meillä ei ole NIIN paljon, mitä luulisi viikon ajalta kertyvän, koska oli vähän kameran kanssa ongelmia matkan aikana.. Tosta kamerasta loppu pariinkin kertaan akku ihan tosta noin vain. Piti osittain "tyytyä" kuvaamaan puhelimen kameralla hätätilanteissa sekä myöskin vesisateet rokottivat kuvasaldoa.

Lento New Yorkiin meni moitteettomasti lukuunottamatta sitä, että meidän alkuperäinen lento olikin tietenkin peruttu. Onneksi siellä lentokentällä työntekijät osasivat kuitenkin ripeästi korvata toisen lennon meille, joka oli täysin samoihin aikaan perillä eli ei siis ollut mitään hätää.

Meidän hotelli sijaitsi n. 4km:n päässä New Yorkin ydinkeskustasta Chinatownissa. Se oli vähän niinkuin olisi samaan aikaan ollut myös Kiinassa! :D Se paikka kuhisi kiinalaisia ja arvatkaa vaan kuinka monta kiinalaista ravintolaa siinä meidän hotellin vieressä oli :-D En jaksanut edes laskea. Meidän hotellihuone ei todellakaan ollut mikään hääppöinen. Se oli pienempi kuin meidän makuuhuone. Siinä huoneessa ei todellakaan ollut muuta kuin sänky ja yksi pieni kulmapöytä + iso peili. Noo eipä tuota nyt tähän hätään sen kummempaa yöpaikkaa tarvinnutkaan. Vähän vain ärsytti aamuisin puolialastomana jonottaa vessaan/suihkuun muiden hotellin asukkaiden kanssa ja ne vessat ja suihkutkaan kun eivät kovin hehkeät olleet :D Saatiin heti ekana päivänä vessanpönttökin tukkoon ja siellä sitä koitettiin sellasen hauskan imukupin kanssa saada vetämään, ettei koko hotelli kohta tulvi :'D (se vessa meni tukkoon siitä, kun käytiin heittää meidän ruoan jämät pöntöstä alas.. xd)

Ekana päivänä käveltiin koko matka hotellilta Times Squarelle ja saatiinkiin osaksemme ihmetyksiä, kun kysyttiin reittiä sinne ja sanottiin, että meinattiin kävellä. Jotkut olivat ihan kauhuissaan, että ei herrajumala kukaan kävele sellaista matkaa. Hahah siellä on siis aika laiskoja ihmiset liikkumaan, kun ei muutaman kilsan matkaa voi kävellen mennä vaan aina käytetään metroa/bussia/taksia :D Loppujen lopuksi ei se ollut matka eikä mikään. Tuli samalla kunnolla nähtyä maisemia sekä pysähdyttiin myös piipahtamaan mm. Starbucksissa aamukahveilla. Yum ♥

Eka päivä meni pääasiassa ihastellessa sitä suurta maailmaa ja niitä upeita mainostauluja ja sitä ihmismäärää, huhhuh ♥ On se edelleenkin vain niin siisti paikka! Muutamissa kaupoissa ehdittiin jo kierrellä sekä käytiin sightseeing tourilla ajelee melkein koko New Yorkin läpi, tuli todella nähtyä yhtä sun toista sekä kuulla monia kiinnostavia faktoja New Yorkiin liittyen sekä tarinoita eri julkkiksista, missä kukakin asuu ja käynyt koulua ja missä on leffoja kuvattu ymymym. Siihen kaupunkiin liittyy kyllä niin paljon kaikkea, että niitä tarinoita riitti ihan yllin kyllin! ja ah kuinka täydellinen se valtavan suuri kaupungin keskellä sijaitseva Central Park oli, rakastuin heti ensisilmäyksellä ♥

Mutta nyt jätetään loput sitten seuraaviin Nykin postauksiin ;) Jos jäi jotain kysyttävää, niin kysykää ihmeessä!:)


torstai 29. toukokuuta 2014

i ♥ NY


Hei pitkästä aikaa! Nyt ollaan turvallisesti Suomessa ja jo pari yötä nukuttu omassa, ihanassa sängyssä ♥ En tiedä mistä aloittaa, kun olisi niiiin paljon hehkutettavaa enkä oikein osaa edes pukea sanoiksi sitä fiilistä, mikä New Yorkista jäi. Ne kaikki ihanat maisemat, puistot, pilvenpiirtäjät, nähtävyydet, kaupat, ihmiset,  KAIKKI. Ihan parhautta ♥ New York oli juuri niin upea paikka mitä olen aina kuvitellutkin sen olevan. Jokaisen olis ehdottomasti näettävä ja koettava se kaupunki ihan omin silmin, jotta voi ymmärtää todella sen upeuden!

Mutta niin, pahoittelen, että jouduin postaamaan tähän jo instagramissa nähdyt kuvat. En vaan millään saanut flickriä yhteistyöhön kanssani. Se ei jostakin syystä suostunut lataamaan yhtäkään kameralla otettua kuvaa.. ärsytys! Nettiyhteyskin tuntuu juuri nyt pätkivän pahasti, ja jooo juuri nyt kun mulla olisi niin paljon bloginkin puolelle päiviteltävää.. ihanaa :D Malttia siis. Kyllä ne New York-postaukset vielä joku päivä tänne saan postattua. Kokeilen vielä tänäiltana uudelleen, joko flickr suostuisi lataamaan kuvia. Tietääkö kukaan mistä tuo voisi johtua, vai onkohan vain joku tilapäinen häiriö? Kyllä flickr nämä mun instagram-kuvat latasi tosta noin vain.. o.O

Ah nyt on kyllä niin ihana fiilis, kun pääsi toteuttamaan yhden suurista unelmistaan ♥ PAKKO sinne on päästä vielä uudelleen! Pitää varmaan alkaa jo säästelemään seuraavaa lomamatkaa varten (;

Kerron matkasta tarkemmin sitten kunhan kuvien lataus ja netti pelittää kunnolla. Tulin vain ilmoittamaan, että hengissä ollaan ja New York ♥♥

maanantai 19. toukokuuta 2014

New York, we are (almost) ready


Heissan!

Täällä alkaa New Yorkin matka kolkutella jo ihan ovella. Huomenna, huomenna, huomenna! En usko tätä vieläkään todeksi, mutta joo New Yorkiin lähtee meidän lento huomenna iltapäivällä. How awesome is that? ♥ Huhhuh alkaa pikkuhiljaa iskee kunnon matkustustäpinät :D

Ensi yönä voi unet jäädä vähiin, koska pitää herätä jo aamuyöstä ja ottaa junalla suunta kohti Helsinki-Vantaata. Lentokentällä ollaankin hyvin ajoissa, joten kiirettä ei pitäisi ainakaan pitää ja hyvä niin. Ei me olla vielä aloitettu edes pakkaamaan. Matkalaukkukin saatiin vasta tänään hommattua ja kylläpä on laukulla kokoakin. Aah ei siis huolta, että loppuisi laukussa tila kesken, voin ostaa vaikka mitä ja PALJON! ♥ Tätä matkaa varten oonkin tässä jo säästellyt ihan sievoisen summan matkakassaan niin kylläpä passaa shoppailla. Voitte olla varmoja, että ainakin Michael Korsia ja Victoria's Secretiä tulee varmasti ihan roppakaupalla mukanani Suomeen ♥

Mutta joo, viikko siellä isossa omenassa vierähtää, joten postauksia on turha odotella vielä sinä aikana tänne blogin puolelle. Matkan jälkeen postauksia tulee varmasti sitten ihan kyllästyksiin asti, stay tuned (; Ja hei mikäli tää reissu kiinnostaa niin muistakaas seurata minua instagramissa nimellä kirsi_mariia. Sinne tulee päiviteltyä reaaliajassa kuvia ja tunnelmia Nycistä niin usein kun kerkeän ja löytyy free wifi :D

Nyt aika suunnistaa vielä tonne pihalle nauttimaan näistä Suomen ihanista helteistä ja jäätelöstä. Mukavaa ja aurinkoista päivänjatkoa sinne kaikille!


torstai 15. toukokuuta 2014

Summer outfits

chic



summer



floral chic



little red

Aurinkoista päivää tyypit!

Eksyin pitkästä aikaa Polyvoren maailmaan ja kokosin ajankulukseni pari kesäisempää ja vähän erilaisempaa asukollaasia. Mitäs tykkäätte? Mikä on teijän suosikkiasukokonaisuus? Ää kylläpä jo himottaisi päästä shoppailemaan! Vielä olis kuitenkin muutama päivä odotettava maltillisesti ja sit pääsis varmasti ehkä maailman parhaaseen shoppailukaupunkiin ♥ Can't wait. 

Oon tässä kärsinyt viimeset pari päivää kauheesta migreenistä huhhuh.. no jospa tää tästä helpottaa jo. Te joilla ei oo koskaan ollu migreeniä, niin olkaa onnellisia. Onneks burana on keksitty. Viikonlopuksi oliskin kaikkea kivaa suunnitteilla ja säätkin näyttävät suosivan, ihanaa aikaa tää kevät/kesä ♥

JA HOXHOX. Heitelkääs lisää kysymyksiä kavereilleni TÄNNE

lauantai 10. toukokuuta 2014

Niin mikä kesäkunto?

Milloin teidän mielestä ihminen on kesäkunnossa? Tai miten ylipäätään määritellään se maaginen "kesäkunto"? :D

Ite määrittelisin kesäkunnossa olevan ihmisen niin, että sillon kun tunnet itsesi itsevarmaksi ja kauniiksi eikä sua hävetä esiintyä vähissä vaatteissa (esim.bikineissä) muiden ihmisten nähden. Kesäkunto siis riippuu mun mielestä täysin omasta itsestään. Joku tuntee olonsa mukavaksi vain täysin timminä ja laihana ja toiselle taas riittää, että ei nyt ole mitään ihan ylitsepursuavia vatsamakkaroita ja selluliittimyhkyröitä kauheasti tiellä. Mikä on sun mielipide? Onkos teillä ollu nyt näitä kesäksi kuntoon-projekteja? Onko onnistunut? 

Mun mielestä paremmalta näyttää sellainen vaikka hieman ylipainoinenkin henkilö, joka viihtyy omassa kropassaan häpeilemättä. Yleensä juurikin ne kaikista laihoimmat ja hoikimmat on niitä epävarmimpia itsestään.


kuvat: weheartit

Ite en oo taaskaan jaksanu ottaa mitään kauheeta stressiä tuosta kuntoilusta.. salilla käynti on jäänyt tyystin. On tullut nyt vain lenkkeiltyä ja välillä treenailtua kotona kahvakuulan kera. Mulla ehkä toi ruokavalio on ollut pahimpana puolena.. syön herkkuja välillä melko paljonkin. Suurin ongelma kuitenkin on liian vähäinen vedenjuonti. Oonkin nyt yrittäny lisätä veden juomista (ps. tälläkin hetkellä vesilasi tässä vieressä..), koska sillähän on vain positiivisia vaikutuksia koko keholle. Ite oon mielestäni pientä viilausta vaille kesäkunnossa. Mulle pääasia, että ei tosiaan pömpötä kauheasti mistään kohtaa ja on suht. koht. timmi. Ihan langanlaiha ja viimesen päälle kiinteä ei tarvitse todellakaan olla. Että joo kyllä kehtaisin lähteä vaikka rannalle. Harmi vaan, että ei se kesä vielä oikein oo tänne kunnolla tullu.. :D Sitä odotellessa!


torstai 8. toukokuuta 2014

Ask my friends

Joku aika sitten eräs anonyymi ehdotti, että tekisin sellaisen kysymyspostauksen, johon ystäväni vastailisivat oman mielensä mukaan. Mainitsin ehdotuksesta kahdelle parhaimmalle ystävälleni Kristiinalle ja Senjalle ja he olivat heti innostuneita ideasta. 

Elikkäs homma siis toimii niin, että te voitte nyt heitellä tonne kommenttikenttään roppakaupalla kysymyksiä liittyen IHAN mihin tahansa! Muistakaa kuitenkin pysyä hyvän maun rajoissa, koska mitään hävyttömyyksiä en mielelläni julkaise :D Voitte siis kysellä jotain esimerkiksi meidän ystävyyteen liittyen taikka jotain pelkästään heihin liittyvää, mitä vaan haluatte.

Vastauspostaus tulee sitten, kun kysymyksiä on tullut tarpeeksi paljon. Veikkaan kuitenkin, että vähintään viikko menee, varmaankin reilusti pari tai kolmekin viikkoa? Riippuu siis täysin teistä. 


Eiku kyselemään! (;

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

10 instaphotos

1. Valmiina vappuun! Oltiin kahden vaiheilla minne mentäis vappupippaloihin; tänne keskustaan erään kaverin luo vaiko kauemmas mökille joihinki toisiin partyihin. Päädyttiin lopulta jäämään tänne keskustan tuntumaan, koska kellokin alkoi jo lähennellä iltakymmentä, kun vasta oltiin laittauduttu ja korkattu ensimmäiset drinkit. Lupaavasti se vappu alkoi, mutta ihan yllättäen meni pikkasen överiksi ja ainakin mun osalta vappu meni täysin penkin alle! Nyt näin jälkeenpäin ei voi ku nauraa :-D Aika fail oli todellakin. Eikä ollut ensimmäinen epäonnistunu vappu. Ehkä nää vaput ei vaan oo mun juttu.  2.  Joku asukuva viime viikolta. Ai mitenniin tykkään tosta hihattomasta farkkupaidasta? Ei kai?

3. Käytiin viime perjantaina Äitin ja Maran kanssa kiinalaisessa syömässä. Namnam herkkua oli, mutta vieläkin ihmettelen miksi noin järkyttävän isot annokset?! Miksei aikuiset sais tilata lasten annoksia? Mulle riittäis vallan mainiosti puolta pienempikin annos. Tuosta jäikin sit syötävää myös illaksi :D 4. Lauantaina odottelin kaikessa rauhassa tyttöjä, että päästäis kaupungille lähtemään. Niillä vaan aina kestää niin kauan! Minuahan ei tarvitse odotella, ainakaan paljoa, taikka kovin usein.. :D

5. H&M:n ostoksia. Ihanaa kohta (toivottavasti) ne lämpimät shortsikelit alkaa! 6. Eheheh taisin tossa vähän aikaa sit keittää ensimmäistä kertaa elämässäni pottuja ja tein ekan perunamuussini! Proud of myself. Kohta tulee jo 22 vuotta mittariin niin oli kait tuo jo aikakin? No mutta kummiskin, tuli kyllä ihan hemmetin hyvää vaikka itse sanonkin!

7. Niin se vappu..tohon kuvaan kiteytyy aika hyvin mun vappuaaton jälkeinen vappupäivä. Jaffaa ja mustikkakeittoa. Muu ei oikein mennyt alas sinä päivänä. Sängystä uskalsin (ja jaksoin) nousta ekaa kertaa joskus myöhään iltapäivästä. Koko torstain kirjaimellisesti vain makasin, oksensin ja kärsin. 8. Voihan sen tylsän automatkan kuluttaa näinkin; ottamalla selfieitä :-D

9. Koripallon peluusta on tainnu tulla meille joku sunnuntaiperinne. Tänäänkin käytiin vähän pelailemassa ja kivaa oli. Mukavaa ajanvietettä kesälle. Liikuntaa ja siinä samalla saa otettua myös aurinkoakin! Vielä kun saisi kasaan isomman porukan pelaamaan ja mankka mukaan, perfect! 10. Joku vanha selfiekuva. Ei lisättävää.