perjantai 27. kesäkuuta 2014

Haluun olla sun unelmaa


1. Kotona hiimailua  2. Selfieee. Oon muuten tässä heti juhannuksen jälkeen alottanu kunnolla lenkkeilyn. Tunnin juoksu/hölkkälenkkejä tullu heitettyä joka toinen päivä ja sit perus sellanen rennompi kävelylenkki kans joka toinen päivä. Liikuntaa siis oikeestaan päivittäin. Kattoo nyt kauanko jaksan tätä menoa, mutta eipä tuo nyt pahitteeksikaan ole mulle, kun tulee kumminkin herkuteltua aika paljon ja muutenkin vois vähän kehittää tota kuntoa. Vielä ainakin toistaseks oon aika surkee juoksemaan pitkiä matkoja. Hapenottokyky ei oo mulla mikään paras mahdollinen :D

3. Tyttöjen kanssa juhannuksen vietossa! Tällä kertaa juhannus ei mennyt sentään päin persettä, kuten kaikki aikaisemmat. Alustavat suunnitelmat eivät kylläkään jussin suhteen onnistuneet, mutta onneksi aina on hätäsuunnitelma :D Perjantaina lähdettiin vain ajelemaan vailla päämäärää ja siinä samalla popiteltiin, naurettiin ja nautiskeltiin pari siideriä. Jossain Kuopion takana me käytiin. Lauantaina sit perus cave ja sitä ennen makkaranpaistoa sekä pullonpyöritystä. Kaiken kaikkiaan jussi meni varsin rennoissa tunnelmissa eikä krapulaakaan missään vaiheessa ollut!   4. Mun tän hetken lempituoksu ♥ Ärsyttää ihan vietävästi näin jälkeenpäin, että en ottanut tota isommassa koossa sieltä Nykin VS:ltä :(

5. Hommasin tässä vähän aikaa sitten itselleni oikeen kihartimen! Ja joo tolla on kyllä sata kertaa helpompaa ja nopeampaa tehdä kiharat verrattuna siihen suoristimella häsläilyyn. Kyllä se vaan on mun mielestä niin, että suoristin on ainoostaan hiusten suoristukseen ja kiharrin hiusten kihartamiseen. Suoristimella ei ainakaan mun tukkaan saa kunnon pysyviä kiharoita sit millään.  6. Synttärijätskillä OlutmestarissaNaminami hyvää oli ^^


7. Nelli ♥ On se ihana, mutta nyt viime aikoina oon menettäny hermoni sen kanssa ihan totaalisesti. Täällä meijän kämpillä ollu ihan kunnon kriisi, kun tää eräs on ottanu meidän sängyn hiekkalaatikokseen.. Nelli on jo useaan kertaan kussut meidän sänkyyn ja kerran siellä komeili myös kunnon paskakin keskellä sänkypeittoa.. ette arvaa kuinka hermoromahduksen partaalla täällä jo ollaan monestakin syystä. S*atana. Kunnon pyykkirallia ainakin ollut, kun kaikki peitot ollu moneen kertaan pesussa ja tuntuu et joka paikka haisee siltikin ihan kuselle ja paskalle! :D Ei tässä voi kohta ku enää nauraa ku menee nii hyvin.  8. Michael Kors ♥ Tossa näkyykin vähän sitä mun synttärilahjaa eli toi kultainen MK:n lukkokaulakoru. Pitää siitä ottaa vielä parempia kuvia ja tehdä kunnon postaus. Superihana on!

9. Mun ja Senjan taidonnäyte leipomisessa xD Siitä piti tulla pizzarullia, mut siitä tulikin kala. Hahah, mutta oli se hyvää! no hei kyllä me pystytään paljo parempaan, ei vaan nyt jaksanu niin kauheesti panostaa.. 10. Jätskiannos Prisman Presso-kahvilasta. Kesäisin jätskiä menee niin paljon kun vain jaksaa syödä. On se vaan niin hyvää ja vielä kun olisi tuoreita mansikoita ja kinuskikastiketta mmmm.. ♥

torstai 26. kesäkuuta 2014

Tyttöjen vastaukset

 Noniin olishan se jo aika saada nää tyttöjen kysymyspostauksen vastaukset tänne! Haha eihän näissäkään menny ku ehkä pari kuukautta :D Mut hei parempi myöhään ku ei millonkaan. Iso kiitos kaikille kysymysten lähettäjille, osasitte kyllä kieltämättä kysyä mahtavia kysymyksiä :D Mutta nyt niihin vastauksiin. K on sit tietty luonnollisesti Kristiina ja S on Senja.


Seurusteletko?
 K: En.

 S: Kyllä, mutta ei oo vielä vakavaa.

 Harrastatko jtn?
 K: Lenkkeilyä ja haluaisin harrastaa myös vloggausta.

 S: Salilla käymistä.

 Miten liikunta kuuluu sun elämään?
 K: Joka toinen päivä jonkinlaista urheilua.

 S: Miulle liikunta on todella tärkeää ja se näkyy jokapäiväsessä arjessa.

 Opiskeletteko vai töissä ja missä?
 K: Oon tällä hetkellä töissä, mutten haluu kertoo että missä.

 S: Olen ollut armeijassa puoli vuotta ja vielä ois puoli vuotta jäljellä. Intin loputtua ei tarkkaa tietoa mitä teen, mutta toivottavasti pääsis johonkin töihin, esim. Kajaanin puolustusvoimille vähäksi aikaa, ennekun haen poliisi korkeakouluun.

 5 parasta asiaa elämässä? 
 K: Rakkaus, ystävät, perhe, musiikki ja vaatteet.

 S: Ystävät, perhe, urheilu, hyvä ruoka ja musiikki.

 Miesmaku
eli siis hiustyyli; laiha; lihaksikas, tyyli: pukeutuminen jne. kyllähän työ tiijätte mitä haen takaa ;)

K: Miehen pitää olla alle 185cm, laiha, mutta vähän lihaksia. Pitää olla rokkari ja osata skeitata. Pitää omistaa kaksimielinen huumorintaju. Minä yleensä ihastun miehiin, joita on lähes mahdoton saada. Miehen pitää tykätä lapsista. Puolipitkät hiukset ja hyvin pukeutuva. Ja tietysti hyvännäköinen myös muiden mielestä ;)

S: Miehen pitää olla pitkä (mutta ei liian pitkä :D), ei saa olla pullero vaan täytyy olla lihaksikas, tykkään myös laihoistakin. Hiustyyliltään tumma ja hiuksissa täytyy olla pituutta, mutta ei mitään hevilettiä kuitenkaan, ja kaljusta ei tarvii ees puhua :D Miehen täytyy osata pukeutua hyvin ja olla tietoinen uusimmista trendeistä. Mies ei saa olla mikään sohvaperuna vaan täytyy harrastaa edes jotain urheilua (esim. salilla käyvät miehet ovat mukavaa katseltavaa) mutta parhaimpia ovat sählyä, lätkää, salia tai jalista harrastavat miehet. Luonteeltaan rehellinen, luotettava, huumorintajuinen (kaksimielinen huumorintaju pitää myös löytyä) rakastava, osaa kuunnella ja spontaani. Plussaa on myös se jos mies osaa kokata hyvin, nimittäin hyvä ruoka saa aina miut hyvälle tuulelle. 

 5 inhottavinta asiaa ihmisissä?
 K: Päteminen, toisten asioihin puuttuminen, lupauksien rikkojat, pillun jakaminen kaikille ja pinnallisuus.

 S: Valehtelu, päteminen, väkivaltaisuus, pettäminen ja liiallinen itserakkaus.

 Parhain muisto lapsuudesta?
 K: Se kun asuttiin äitin kanssa kuopiossa kahestaan.

S: Se kun käytiin äitin, mummin ja ukin kanssa elämäni ensimmäistä kertaa korkeasaaressa.

 Millainen olit ylä-aste iässä?
 K: Hiljainen, ujo, yksinäinen, syrjitty ja kaikkea mitä minä nyt en oo.

 S: Aika villi ja tykkäsin leikkiä todella paljon (kyllä, leikin vielä ylä-aste iässäkin :D) Koulussa taas osasin ja olinkin hyvin rauhallinen, todella ujo, ja joissakin tilanteissa todella arka, eikä itsevarmuutta ollut juurikaan yhtään.

 Motto?
 K: "Do what people say you can not do"

 S: Elä mieti liikaa, sillä elämä on liian lyhyt sellaiseen.

 Uskotko mihinkään yliluonnolliseen?
 K: Kyllä, esim. aaveisiin.

 S: Mie uskon vain siihen, minkä näen omin silmin.

 Musiikkimaku?
 K: Kaikki melkein käy...yleisimmin tulee kuunneltua konemusiikkia, poppia ja rokkia.

 S: Pääsääntöisesti DJ, tekno, dubstep ja dance- musa.

 Kerro hauska moka joka on sattunut sinulle?
 K: Menin kännissä laukomaan Ilves- jääkiekkojoukkueelle, että he ovat penkkiurheilijoita eikä heillä nouse penkistä muutakuin oma perse (Ja en tiennyt, että kyseessä oli oikeasti joku jääkiekkojoukkue) :D

 S: Eräänä kauniina päivänä ajattelin että voisin pestä pyykkiä, laitoin siis pyykit koneeseen, pesuaineet ja koneen päälle. Kun kone oli pessyt menin hakemaan pyykit koneesta kuivumaan, huomasin kylläkin että, pyykit olivat aivan rutikuivia ja ihmettelin asiaa suuresti. Laitoin heti silloiselle poikaystävälle viestiä että pesukoneemme on lopullisesti rikki, ja hän lupasi katsoa sitä kun tulee kotiin. Hän kotiin tultaessa rupesi tutkimaan ja hutkimaan konetta ja hän sanoi että, ei tämä pesukone ole rikki ja olin iha ämmilläni ja selitin kädet heiluen että miksi ihmeessä kone ei pessy pyykkejä niiku pitäisi ja pyykit jäi kuiviksi?! No siinä hetken miettiessä poikaystäväni pudisti päätään ja kysyi "senja muistitko sinä laittaa hanan auki kun laitoit koneen päälle?" Poikaystäväni siis oli huomannut jo että, hana oli kiinni ja en ollut muistanut laittaa hanaa päälle! :D Katsoin poikaystävää vähä nolona ja eka reaktioni olikin tunnetusti hysteerinen naurukohtaus. Opetus siis olikin että muistakaa laittaa hana päälle ku laitatte koneen päälle että pyykit eivät vaan jää kuiviksi ja likaisiksi! :D 

 Viisi sanaa jotka kuvaavat sinua parhaiten?
K: Mustasukkainen, party animal, huumorintajuinen, täydellisyyden hakuinen, intohimoinen.

S: Seikkailunhaluinen, spontaani, positiivinen, vaihtelunhaluinen, bilehile.

 Mitä teet vapaa-ajallasi?
 K: Vietän aikaa kavereitten kanssa, katon leffoja ja biletän : D

 S: Intissä: Käyn salilla ja lenkillä, kuuntelen hyvää musaa. 
     Lomilla: Biletän, hengaan ystävien kanssa, rentoudun ja syön hyvin. 

 Sisustusmaku? 
 K: Moderni, värimaailma: valkoinen, harmaa, musta.

 S:Tykkään modernista sisustuksesta, missä yhdistettynä ripaus vanhaa (esim. joitain vanhan ajan esineitä). Väri maailmaltaan musta-valkea, missä tehostevärejä esim: tyynyt, koriste-esineet ja pöytäliinat. Tykkään myös paljon kynttilöistä ja kukista ja niitä pitää löytyä myös sisustuksesta.

 Pahin pelko?
 K: Rakkaan menettäminen.

 S:Läheisen ihmisen menettäminen.

Pahin tapa?
K: Myöhästely

S: Humalan hakuinen juominen. 

 Lempipaikka?
 K: Koti

 S: Koti

 Miten rentoudut?
 K: Syömällä ja katsomalla leffaa.

 S: Katsomalla hyvää leffaa jonkun ihanan ihmisen seurassa ja syömällä paljon herkkuja. 

 Aamu- vai iltaihminen?
 K: Iltaihminen

 S: Iltaihminen (aamuisin olen hyvinki äreä).

Kesä vai talvi?
K: Kesä

S: Tietenkin kesä! Mikään ole parempaa näkyä kesäisin kuin paidattomat miehet raksahommissa tai rannalla :D


Tärkeintä elämässä?
 K: Rakkain ihminen

 S: Äiti, ilman häntä en voisi elää.

Ihanin asia, jota sinulle on sanottu?
K: "Minä en ikinä antaisi itselleni anteeksi, jos sinä satuttaisit itsesi minun takiani"

S: "Rakastan sinua, olet parasta mitä minulle on koskaan sattunut"

tiistai 10. kesäkuuta 2014

New Yorkin matkavinkit


Tällasta NYC-matkavinkkipostausta oltiinkin kaipailtu, joten mun olis varmaan jo korkea aika tehdä se, kun matkastakin on jo kulunut pari viikkoa (Mitäh, niin kauan jo? Piti ihan kalenterista tarkistaa..) Mua kauhistuttaa tän postauksen teko jo nyt heti alkuun! Miten mä muistan mainita kaiken tarpeellisen? No en varmaan mitenkään :D Eli jos joku asia jäi vielä mietityttämään niin kyselkää ihmeessä, jos sattuisin tietämään. Ja tälläkin kertaa sanon jo näin etukäteen, että en ole mikään New York- tietäjä (vaikka sitä kaupunkia niin valtavasti rakastankin.. x), joka tuntee Nykin kuin omat taskunsa. Vain kerran siellä käyneenä on vähän paha alkaa pahemmin vinkkejä toisille antamaan, mutta tässä nyt jotain mitä ton viikon aikana tuli opittua ja hyväksi havaittua.

Liikkuminen

Taksilla liikkuminen New Yorkissa on yllättävän halpaa, paljon halvempaa kuin Suomessa. Mekin käytettiin taksia joka ilta keskustasta hotellille siirryttäessä. Metrokin oli kyllä varsin helppo liikkumatapa paikasta toiseen, mutta lueskeltiin ennen matkaa eri nettisivuilta vinkkejä ja monessa sanottiin, että kannattaa mielellään välttää ilta/yömyöhällä liikkumista metroissa. Sitäpä tuli sitten toteltua hyvin :D En vaan nyt kyllä usko, että siellä välttämättä mikään murhaaja tai joku huumehörhö ois tullu vastaan ja käynyt päälle :D Jos osaa liikkua metrolla jossain vähän pienemmässäkin paikassa, niin varmasti osaa liikkua myös tuolla.  Takseista sen verran, että kannattaa käyttää vain näitä keltaisia "oikeita" takseja. Siellä liikkuu myös paljon mustia takseja, jotka kaipailevat matkustajia kyytiin. Ne mustat eivät kuitenkaan ole mitään virallisia Nykin takseja, joten kannattaa ihan suosiolla odotella sellanen keltainen taksi itselleen. Taksin voi ottaa oikeastaan MISTÄ vain, vaikka liikennevaloissa hyppää kyytiin äkkiä :D

Kävellen liikkuminen on hidasta, mutta silloin tulee nähtyä kaupunki ihan kunnolla. Kannattaa varata mukaan kunnolliset kävelykengät, koska tuolla ainakin tulee käveltyä ja PALJON. Mekin käveltiin joka päivä se about 9-11 tuntia ympäri Manhattania.. :D


Nähtävyydet

Ekalla visiitillä Nykissä kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa ainakin Vapauden patsas, jonne järjestetään päivittäin ja pitkin päivää sellasia miniristeilyjä. On sekä ilmaisia reissuja sekä maksullisia. Voin sanoo, että ne näkymät sieltä Hudson-joelta on aika mahtavat!

Toinen ehdoton on Empire State Building! Me otettiin sellaset pikapassit (joku about 48$), jolla siis pääsi ilman kauheampia odotteluja sinne ihan ylimpään kerrokseen ihastelemaan New Yorkia koko kauneudessaan ♥ Oli todellakin joka sentin arvoinen kokemus.

Uptown ja night tour-bussikiertoajelut, jossa tuli kuultua sekä nähtyä vaikka jos mitä. Turistiopas kyllä kertoi niin kattavasti kaiken koko kaupungista ja vähän kaikkea pientä nippelitietoakin ja juurikin näitä eri leffojen kuvauspaikkoja ja julkkisten asuinpaikkoja ymymym :D Ihan mahtava bussiretki! Suosittelen ehdottomasti hyppäämään sellasen kyytiin! Toi kiertoajelu maksoi suunnilleen sen 50$.

Central Park, kuten jo siitä postauksenkin tein. Ihan unelmapaikka lähteä vaikkapa piknikille ♥ Käy vain jostakin kaupasta/kioskista hakemassa pientä purtavaa ja juotavaa ja lähtee sinne rentoutumaan ja ihastelemaan maisemia. Täydellistä! Jos aiot kiertää koko puiston läpi, niin varaa todella paljon aikaa! ja ne hyvät kävelykengät ;)

Times Square. Tää nyt on aika MUST SEE :D Ja kuka nyt New Yorkiin lähtee piipahtamatta tässä ehkä maailman eniten kuvatulla alueella, jossa välkkyy ne kaikki valtavat mainostaulut ja ihmisiä on valtavasti ja ruuhkatkin sen mukaiset :D


Ruokailu


Me ei käyty itse asiassa kertaakaan missään oikeassa ravintolassa syömässä. Tuli käytettyä vain näitä pikaruokapaikkoja. Ainiin tässä vaiheessa pitää muistuttaa, että Amerikassa on täysin toisenlainen tippikulttuuri kuin Suomessa. Se voi suomalaisista tuntua oudolta, mutta lähes kaikesta palvelusta melkeinpä vaaditaan tippiä. On todella tökeröä jättää maksamatta tippiä esim ravintolassa käydessä. Sama pätee myös juurikin esim. takseihin ymym. Varautukaa siis hieman isompaan ravintolalaskuun, miltä se aluksi vaikuttaa :D Nykkiin lähtiessä kannattaa myöskin unohtaa kaikki dieetit ja muut laihdutushommat. Siellä on hyvää ruokaa ja ihania herkkuja ja huh on niitä kaloreitakin! Itsekin kun söin jonkun muffinsin siellä, niin oikein tunsi kuinka ne kilokalorit hyökkäsi heti ensihaukkaisulla..ihan superhyvää! Mutta joo onneksi oltiin vain se viikko siellä.. tolla menolla ja herkuttelulla olisin ollut varmasti pian ylipainoinen :-D Pizza slicet taisivat olla minun herkkuani. Aluksi ajattelin, että miten vain yksi viipale pitsaa voi viedä nälän, mutta joo kyllä se vaan vei. Ne viipaleet vaan oli niin paljon suurempia ja täyttävämpiä kuin mitä täällä :D Tolla reissulla Mara hoiti enemmän ton suolasen syönnin ja minä makean syönnin. Dunkin Donutsin donitsit oli varsin herkkuja ja ah niitä ihania Hersheysin suklaapusuja ♥ Arvatkaa olinko onnessani siellä Hershey'shin suklaakaupassa, kun heti kättelyssä tarjottiin suklaata maisteltavaksi :3 Pääasiassa tuolla tuli syötyä juurikin kaikkea pientä, nopeaa ja helppoa naposteltavaa, mitä sai äkkiä napattua matkan varrelta eri kioskeista. Pirtelöä, hot dogeja, bageleita, smoothieita yms.

Shoppailu


Mitä oliskaan Nykin reissu ilman shoppailua? New York on varmasti jokaisen himoshoppailijan taivas. Sieltä löytää varmasti kaiken, kun vain on tarpeeksi aikaa etsiä ja kierrellä. Mun shoppailukunto ei tainnut olla parhaimmillaan, kun oikeasti loppulomasta pelkkä kauppojen kiertelyn ajatteleminen ja vaatteiden sovittelu ja kassoilla jonottaminen kuulosti tuskastuttavalta.. :D Victoria's Secretin kauppoja tuli koluttua läpi melkein päivittäin ja jopa montakin kertaa päivässä :D Macy's oli valtava tavaratalo. Voisi verrata Stockmanniin, mutta PAAALJON suurempi ja no, parempi! Valikoimat olivat sen tuhat kertaa paremmat kuin Suomessa. Toisaalta sekin vain on hieman huono juttu, kun ei oikeasti osaa enää päättää minkä sitä sitten siinä ottaa, kun on liikaa vaihtoehtoja... :D 7th avenuelta löytyi kaikki mahdolliset ja varmaan mahdottomatkin muotiliikkeet. Siellä, jos missä raha paloi. Löytyi varmasti jokaisen suunnittelijan oma liike.
Tiffany & Co on varmasti jokaisen tytön ja naisen unelmakauppa! Valtavasti kauniita timanttikoruja ja hinnatkin ovat sen mukaiset.. :D Mutta hei, eihän sieltä tarvitse mitään ostaa, kunhan käy ihailemassa ja unelmoimassa niistä timanteista ♥ Toys "R" Us oli ehkä sulosin kauppa! Vaikka mitään sieltä ei ostettukaan, niin oli kyllä käymisen arvoinen lelukauppa. Siellä oli mm. maailmanpyörä siellä kaupan sisällä. Yhdeksi mun lempparivaatekaupaksi koko Nykistä taisi valikoitua eräs skeittikauppa Zumiez! ♥ Ah sen kaupan kun saisi tännekin! Kaikkia ihania ja asenteellisia printtitoppeja ja ehkä siisteimmät ja swageimmat tennarit ja collegepaidat! Se kauppa oli kyllä juuri minun makuuni! :D Mara halusi, että lisään tänne listan jatkoksi myös musiikkikaupan nimeltä Sam Ash. Se on varmasti jokaisen muusikon taivas! Löytyy kitaroita, rumpuja, dj-settejä, bassoja, klarinetteja ja KAIKKEA musiikkiin liittyvää. Kieltämättä se liike oli kyllä viihtyisä, mukava ja rento paikka, vaikka itse en sieltä mitään tarvinnutkaan :D

Näitä varmasti olisi oikeasti vaikka kuinka, mutta pakko jättää nyt tähän, kun tästä tulee muuten kilometripostaus! Pahoittelen, että tää voi olla vähän sekava postaus, mutta kyselkää mikäli jotain jäi mietityttämään! :) Unohdin varmasti miljoona asiaa ja jotain tärkeätäkin mainitsematta, hups jo näin etukäteen :D

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Black&Gold Michael Kors


Heissan! Paljon on tapahtunut tässä muutaman päivän postailemattomuuteni aikana, kuten mm. tuli minulle taas yksi vuosi lisää ikää perjantaina. (Millon tää vanheneminen loppuu!?). Tullut ainakin juhlittua ihan kyllästymiseen asti, on kyynelehditty onnesta ja v*tutuksesta, naurettu silmät päästä ja mitähän kaikkea :D Kuulumisiakin olisi siis varmaan korkea aika tässä lähiaikoina päivittää tänne. 

Nyt kuitenkin keskitytään tähän toiseen mun isommista New Yorkin hankinnoista, joka onkin ollut jo kovassa käytössä. Musta Michael Kors Medium Jet Set Multifunction Saffiano Travel Tote kultaisilla yksityiskohdilla ♥ Musta ja kulta ovat vain niin voittamaton yhdistelmä! Juurikin tätä tän mallin laukkua ja juuri mustana kyllä olen nähnyt useilla, mutta tää nyt yksinkertaisesti on vain simppelin kaunis ja sopii varmasti asuun kuin asuun. Suurta plussaa, että tästä löytyy ihan oma kevyesti pehmustettu läppäritasku. Toi mun 13" Macbook sopii laukkuun täydellisesti. Voisko enää tän tyylikkäämpää "läppärilaukkua" ollakaan? :D

Mitäs te tykkäätte? :)

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Golden Michael Kors Watch


Jos nyt välillä keskitytään niihin New Yorkin ostoksiin tässä matkapostausten ohessa; elikkäs tässäpä ensimmäinen ja samalla myös yksi parhaimmista Nykin ostoksistani ♥ Kyseinen kello pääsi siltä istumalta mun lemppariasusteeksi. Pitääkin kartuttaa mun kultaista koruvalikoimaa lisää, jotta olisi enemmän koruja, mitä yhdistellä tähän täydelliseen Michael Korsin kultakelloon ♥ Ei tota voi kuvailla muilla sanoilla kuin Täydellinen! Mitäs mieltä te ootte?

Kello löytyi Macy'sin Michael Korsin korupuolelta. Valikoimat olivat suuret ja olipahan siinä pohdittavaa, että minkä niistä nyt ottaisi, kun oli niin monia kelpoja vaihtoehtoja. Päädyin lopulta tähän yksilöön ja en kadu todellakaan valintaa. Ihan huippu. Hintaa en nyt muista, mutta ei se niin kauhean kallis ollut :D Joka sentin arvoinen ♥

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Central Park in my mind


Mun sydän oli pakahtua, kun pääsin näkemään omin silmin koko Central Parkin kauneuden ja varsinkin sen fiiliksen, mitä se koko puisto huokui. Koirat, kuten myös pikkulapsetkin riemuissaan telmimässä suurella vehreällä puistoalueella ja nauttimassa ihanasta kesäpäivästä perheineen. Lenkkeilijöitä ja pyöräilijöitä kuntoilemassa ehkä yhdessä maailman kauneimmista paikoista. Useat tulevat avioparit ottamassa hääkuvia näissä upeissa maisemissa. Joukoittain ihmisiä ottamassa aurinkoa bikineissään ja tolkuttomasti turisteja kamerat kourassa ikuistamassa puiston näkymiä ja muistoja talteen. Tuolla todellakin unohtaa arjen kiireet ja suurkaupungin sykkeen. Siellä on vain niin HYVÄ olla! Central Parkissa kukaan ei yksinkertaisesti vaan voi olla onneton, oli tilanne tai fiilis sinne mennessä millainen tahansa :D Kyllä sielu lepää ^^

Käytiin kiertää toi koko valtava puistoalue aluksi sellasella pyörätaksilla, jossa saatiin myöskin kuulla yhtä sun toista ja pysähdyttiin useissa paikoissa, missä oli kuvattu mm. gossip girliä, sex and the cityä ja frendejä. Käytiin sitten vielä myöhemminkin loppulomasta kävelemässä ja kiertelemässä puistossa ja samalla imemässä itteemme rutosti sitä hyvää energiaa, mitä sieltä saa :D

Ah on se vaan niin ihana.. koittakaahan vielä vähän kestää tätä hehkutusta! :D

Ainiin ja heitelkääs VIELÄ muutamat kysymykset Kristiinalle ja Senjalle TÄNNE! Tässä lähiaikoina tulee vastauspostauskin sitten, niin vielä kerkeisi hetken kyselemään!