keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Let me inside your mind, I don't know what you're thinking sugar


Hejsan!

Eipä oo tästä tytöstä paljoo viime aikoina kuulunut. Olen mä jo pariin otteeseen meinannut tulla sanomaan blogin puolesta teille hyvästit, että eiköhän tää ollut sit tässä. No mut ei, ehkä en sittenkään ihan vielä sano. Oishan mulla joulukuun alussa tuleva Lontoon reissukin, josta ainakin saisin postattavaa ja sisältöä blogiin kiitettävästi. Postaustahti on hiipunut hurjasti siitä alkuaikojen 'kerran päivässä' tai 'joka toinen päivä'-tahdista. Nyt postailen suunnilleen kerran kuukaudessa jotain epämääräistä shittiä :-D 

Mulle kuuluu hyvää. Perusarkea hyvine sekä huonoine puolineen. Karmeeta miten tää aika lentää?! Kohtahan on jo joulu ja vastahan me tyyliin toissapäivänä otettiin aurinkoo rannalla ja valiteltiin liikaa kuumuutta. Nythän tuolla pihalla on ihan järkyttävän kylmä! :D Ei tätä ajankulua voi vaan käsittää.

On tullut viime aikoina vähän mietiskeltyä tulevaisuutta. Mitä sitä haluaa tehdä, minne mennä ja milloin ja kenen kanssa. Pitäisikö mun oikeasti lähteä ensi vuonna takaisin koulun penkille? Toisaalta ois ihanaa. Koulun kautta saisi uusia tuttavuuksia ja ystäviä, joita ei todellakaan ole tällä hetkellä liikaa. Ja hah niin se uusi ammattikaan ei tietenkään olisi pahitteeksi! Matkailuala on sellainen, mikä mua kiinnostaa, mutta olisiko siitäkään loppujen lopuksi mitään "hyötyä"? Sekin ala on aikalailla sellainen, johon on todella vaikea työllistyä. Lukeeko tätä mahdollisesti kukaan matkailualaa opiskeleva? Kokemuksia olis nimittäin parempi ku kiva kuulla! Muita vaihtoehtoja voisi olla myöskin perus tradenomi taikka sosionomi. Eniten mua huolestuttaa koulunpenkille palaamisessa se ainainen rahattomuus :D En ymmärrä, miten sitä on joskus ennen pärjännyt pelkällä opintotuella. Eihän siitä jää yhtikäs mitään ylimääräistä. Nyt töissä käydessäkin tuntuu, että miten ihmeessä mä saan nää rahat riittämään kaikkeen vaikka kuinka säästelen :D

Kaiken lisäksi pitäisi (tai no sanotaanko että saisi) muuttaa pois Iisalmesta. Mutta ai että ois ihanaa kyllä päästäkin joihinkin ihan uusiin maisemiin. Jonnekin edes vähän suurempaan kaupunkiin, kiitos. Kaipaisin todellakin jotain uusia tuulia tähän suuntaan :D

Mutta niin, kertokaa ihmeessa omia kokemuksianne ja mielipiteitä AMK-opiskelusta! Yliopisto kuulostaa jotenkin liian vaativalta? :D Millaisia tunnit ovat? Luentoja vaiko ihan samanlaista kuin esim. amiskassakin? Musta tuntuu, että itse tykkäisin ehkä eniten sellasesta perus luentotyyppisestä opiskelusta :)


17 kommenttia:

  1. Mulla on niin ollu samanlainen kriisi :D amkissa ei ainakaan kavereideni kertoman mukaan ole todellakaan samanlaista kun amitsussa, projektitöitä on paljon, aina on jokin essee, tai tehtävä palautettavana. Eli yllättävänkin paljon tehtävää. Ja uskon ,että siihen opiskelijaelämääkin tottuu, itellekin kävi niin, nykyään kyllä haikeasti miettii niitä töissä saamia rahoja, kun ne on niin paljon enemmän kuin opintotuki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nnii no eiköhän siihenkin totu, ajan kanssa :D Voi olla tai siis ihan varmasti minäkin alkaisin ikävöimään näitä kuukausittaisia palkkatuloja :D Matkusteleminenkin pitäisi unohtaa täysin.. niillä "tuloilla" ei pahemmin matkustella yhtään minnekään ellei sit voita lotossa tms :D :|

      Poista
  2. täällä aika samoissa vesissä, vaikka nuorempi olenkin. Yhtään en osaa päättää mihin suuntaan lähtisin, mitä tekisin, kun vaihtoehtoja tuntuu olevan niin paljon.. Mutta silti junnailen täällä paikallani. Pääsykoekutsukin tuli postiluukusta tänään, mutta saa nähä meneekö.. Jännä miten se meneekin niin että raha on se minkä perusteella loppupeleissä päätöksiä joutuu tekemään:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, niinpä! Vaikka kuinka olettaisi, että ei se raha ole tärkeää, mutta kyllä se vain silti on! Ilman rahaakaan kun ei vaan pärjää :D

      Poista
  3. Et saa lopettaa bloggaamista! Näitä sun kuulumisia ja ajatuksia on kiva lueskella edes tällein kerran kuussa! :) Oon miettiny ihan samoja juttuja tulevaisuuden suhteen.. Yks askel on sentään tää Helsinkiin muutto, mut mieli tekis lähtee ens syksynä opiskelemaan. Oon miettiny myös tuota tradenomia. :) Kannattaa googlailla tietoo noista aloista! Monilla keskustelupalstoilla on ollu juttua ainakin tosta tradenomialasta. :) Kyllä nää tulevaisuudensuunnitelmat selkenee vielä varmasti meillä molemmilla. Onhan tässä vielä aikaa. :)

    PS. Odottelen jo innolla postauksia Lontoosta! <3 Varasitko jo matkan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha no kiva kuulla että ainakin jotakuta kiinnostaa lueskella :-D Nii teillähän menee jo hyvin kun ootte nyt oikeesti muuttamassa sinne Helsinkiin! :) Siinä on jo kyllä kunnon muutos, kun vaihtaa pieneltä paikkakunnalta paljon isompaan.

      Niin kyllähän nää tässä joskus selkenee nää suunnitelmat. Eihän tämäkään aika mitenkään hukkaan mene kun käy sentään töissä ja tienaa ja pääsee silloin tällöin reissaamaan :D

      Juu matka on varattu jo tuossa joku aika sitten. 5 viikkoa vielä odoteltava niin sit pääseee jeiiii! :D <3

      Poista
  4. Voin ihan suoraan sanoa, että yliopistoon voi olla erittäin vaikea päästä ilman jos ei ole ylioppilas, sillä pääsykokeet voivat usein pohjautuvat osittain lukiotietoihin ja joillekin aloille suorastaan vaaditaan yo-todistus. AMK on vähemmän akateeminen, helpompi, käytännönläheisempi. Yliopisto on tutkimusta. Ammattikoulu ei oikeastaan "ohjaa" tai tietyllä tavalla pohjusta yliopisto-opiskeluun, mutta eihän se mahdotontakaan ole jatkaa amiskasta yliopistoon.

    Ja tällä max 500€:n Kelan tuella ei tosiaan paljon matkustella, kun pitää vuokra maksaa ja joka päivä syödäkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei kyllä se yliopisto oo ollu ihan ekana mielessä :D Mm ja sen uskon, että siitä kelan tuesta ei todellakaan jää senttiäkään ylimääräistä kaikkien niiden pakollisten kulujen jälkeen :/ Ihan naurettavan pienet tuet verrattuna siihen, että pelkästään vaikkapa työttömänä vain kotona maatessa saa jo paljon enemmän tukia.. ei oo mun mielestä oikein.

      Poista
  5. Mutta toisaalta kun miettii, pitäisi kuitenkin jatkaa opiskelua jos haluaa varmistaa että olisi töitä ja sitä rahaa pidemmän päällekin! :D Yhellä ammatilla ei oikeen nykymaailmassa enään pärjää :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii ei kyllä pärjää :/ ja aina se korkeelle kouluttautuminenkaan ei takaa, että saisi helposti töitä tai saattaa siltikin päätyä ns. "hanttihommiin" :D Pitäs vaan hommata sellanen ammatti, missä tietää että niitä töitä ainakin luultavasti ihan hyvin on tarjolla :D

      Poista
  6. Voisit jättää noi selfiet pois, kukaan ei jaksa kattoo miljoonaa selfiee joka postauksessa :D kaikki vielä ihan samanlaisia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha noku pitää jtn "täytekuvia" tunkee ku näyttää muuten tylsältä jos ei oo MITÄÄN kuvia :-D Pitää yrittää ottaa enemmän kuvia jostai maisemista ymym nii ois mitä tunkee näihin höpöttelypostauksiin :D

      Poista
  7. Mä oon opiskellu amkissa, mutta vaihdoin yliopiston puolelle, joten voin kertoo omia kokemuksia molemmista :) Eli amkissa meillä oli opiskelu enemmän käytännön läheisempää, meillä oli paljon projekteja ja raporttien kirjottamista. Tenttejäkin meillä oli, mutta osassa kurssia suoritukseksi vaadittiin vain laaja raportti jostain tietystä aiheesta. Lisäksi tietenkin oli myös perinteisiä esitelmiä niin enkuks kuin suomeksikin riippuen kurssista. Opiskelu sujui hyvin, mutta koin, että rahkeet riittäs omalla kohalla myös yliopistoon. Hain sinne ja pääsin onneks sisään! Yliopistossa opiskelu on enemmän luentotyyppistä ja kurssisuorituksena on tentti, johon luetaan sitten kirja. Vähän erilaisempaa siis kuin amkissa mutta myös projekteja löytyy! Kuitenkin aika vaativaa se opiskelu on ja jotkut asiat tuntuu vaikeilta verrattuna amkiin. Enempää en vielä kokemuksella osaa sanoa kun opiskelut on vielä niin alussa :) toivottavasti löydät oman alan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aa okei, kiitos pitkästä ja kattavasta kommentista! :D Juu jospa se oma ala vielä jostakin mullekin löytyy :)

      Poista
  8. Kävin matkailualan ammattikoulussa lukion jälkee, paljon oli tunneilla istuskelua, kokeita vaan muutama koko 2 vuoden aikana, käytiin seinäkiipeilee, golfaa, melomassa,ulkomailla jne mut tänne pohjois-savoon kun ei oikeen voi työllistyä! Harjotteluja oli 4, jokainen kesti 1-2kk. Sitten nyt opiskelen restonomiks savoniassa, ja täällä on ihan hulluna projekteja ja ryhmätöitä ja itsenäistä opiskelua. Myös kokkauskurssit, jotka oli amiskassakin. Tunnit on kuolettavan tylsiä. Sitten on harjottelut ja vaihto-opiskelut ulkiomailla. Ajattelin tähdätä matkailun puolelle ja sdieltä tapahtumien suunnitteluun ja markkinointiin, jos vaikka työllistys helpommin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia kattavasta infosta! :) itekkin just sitä savonian restonomipuolta miettiny. suosittelisitko paikkaa? :D

      Poista
    2. Kyllä minä sitä voin suositella, vaikka alkuun tuntu että mikään ei tässä kouluss onnistu ja tuutoritkaa ei osannu kaikkee ees neuvoo :D mutta nyt 3 kuukauden jälkeen oon tykänny, tosi paljo itsenäistä työskentelyy! Ja hirveesti on erilaisia bileitä ja vaikka sun mitä menoa jatkuvaan :D

      Poista