sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Motivaatiota etsimässä

Se on taas tää aika vuodesta. Ihana töiden jälkeen rysähtää sohvalle lämpimän viltin alle rentoutumaan, katsella  tv:tä, syödä itsensä ähkyyn jääkaapin antimista ja vain nautiskella ja olla. Ulkona sataa vettä, lunta tai räntää taivaan täydeltä ja pelkkä ajatuskin ulos lähtemisestä kuvottaa. Pehmeä sohva houkuttelee niin paljon enemmän. Mutta entäs se liikunta?

Mun viime päivät on koostunut juurikin näistä. Töiden jälkeen (muka) on niin väsy, että ei oikeasti tee mieli eikä jaksa tehdä muuta kuin makoilla sohvalla. Herkuteltua tulee keskellä viikkoakin, vaikka tarkoitus on ollut pyhittää ainoastaan viikonloput herkutteluun. Kahviloissa on ihana käydä nauttimassa makulatet sekä jokin herkullinen leivonnainen. Jotain hyvää on aina saatava, kun ulkonakin on niin synkkää ja kylmää. Sentään jotain mieltä lämmittävää, kun saa syödä jotain hyvää. Loppujen lopuksi siitä iskee vain morkkis, että miten tässä taas kävi näin. 

Olo on koko ajan niin väsynyt ja vähäenerginen. Johtuu varmasti tästä vuodenajastakin. Aina pimeää ja auringosta ei tietoakaan. Ruokavaliostakin varmasti uupuu suurin osa tarvittavista vitamiineista ja ehkä proteiineistakin. Liikkumaankin pitäisi lähteä, mutta onko pakko jos ei jaksa eikä kehtaa? Tekosyitä aina löytyy.


Itse en ole kunnon liikuntaa harrastanut aikoihin nyt näiden syksyisten ja talvisten ilmojen tultua. Ja se jos mikä nyt taas ahdistaa. Miksi mä en käy esim. vaikka salilla kuten joskus ennen? Okei, salikäyntikertojen hinnatkin ovat nousseet ja mulla ei tunnu olevan paljoa rahaa nykyään yksin asuessa vaikka töissä käykin. Mutta jos jättäisi vaikka suurimman osan niistä herkuista ostamatta niin jäisi sitä "ylimääräistä" rahaa kuntoiluunkin. Ehkä mun on nyt pakko vihdoin ja viimein ottaa itseäni niskasta kiinni ja raahautua takaisin salille. Tursake-olo saa nyt jäädä. En halua tuntea enää oloani niin aikaansaamattomaksi ja turvonneeksi. Päätin juuri tänään, että nyt mun on ehkä, siis ei ehkä vaan ihan pakko lähteä salille heti ensi viikosta lähtien. Liikunta ei ole koskaan pahitteeksi kenellekään ja olenkin jo unohtanut sen liikunnan jälkeisen hyvänolon tunteen, miltä ja kuinka hyvältä se tuntuukaan! Aloitetaan taas ihan nollasta ja kaikessa rauhassa, mutta eiköhän kuntoilun myötä tunne olonsa taas astetta energisemmäksi ja terveemmäksi. Pitää vain miettiä miten paljon paremmalta olo tuntuu liikuntaharrastusten myötä ja peilikuvakin miellyttää paljon enemmän.

Onko siellä ruudun toisella puolen muita, jotka myöskin kärsivät liikuntamotivaation puutteesta? :) Ehkä en ole ainut! Mutta nyt me kaikki, jotka olemme laiminlyöneet omaa kehoamme ja mielialaamme, otetaan itseämme taas niskasta kiinni ja suunnataan takaisin mieleisten liikuntaharrastusten pariin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan :D

6 kommenttia:

  1. http://static.naamapalmu.com/files/i7/medium/zibog9qv.jpg

    VastaaPoista
  2. Jos sali maksaa liikaa sinulle niin osta kotiin vaikka kahvakuula ja treenaa sillä ! :) Mulla on liikuntapostauksia blogissa käy tsekkaamassa jos ne voisi motivoida? :)
    http://alisanelama.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. njoo sekin ois yks vaihtoehto, mut paremmin tulee kuntoiltua kun konkreettisesti on kotoa pois ja lähtee jonnekki muualle :D juu pitääpäs mennä tsekkaamaan sun blogi samantien! :)

      Poista
  3. Mulla oli tota samaa ennen, kunnes poikaystävä tokaisi mulle, että älä ajattele jaksatko mennä vai et. Menet vain etkä ajattele sitä sen kummemmin. Ton jälkeen mä oon ite saanut motivaatiota liikkumiseen! :)

    http://renin-onestepcloser.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nniih :D se lähteminenhän siinä on vaikeinta :D sitku saa ittensä sohvalta ylös ja pihalle nii ei enää ongelmaa :D

      Poista