lauantai 28. maaliskuuta 2015

Anastasia Cream Contour Kit


Tää on se, mitä mä olen jo useamman kuukauden odottanut hartaasti. Kun sain kuulla tästä uutukaisesta ja näin instagramissa toinen toistaan hienompia kuvia kyseisestä tuotteesta ja sillä tehdyistä meikeistä, mulle vaan tuli pakkomielle saada se heti myös itselleni, ihan pakko. Kärkyin pitkään useilla eri meikkisivustoilla, että mistä sen saisin Suomeen tilattua, mutta tilanne vaikutti joka kerta huonolta. Se ei ollut kuin USA:ssa myynnissä eikä mistään toimitettu Suomeen. Onneksi odottelu kuitenkin lopulta tuotti tulosta ja kyseinen Cream Contour kit tuli vihdoin myyntiin Anastasia Beverly Hillsin oman virallisen sivuston verkkokauppaan ja onnekseni myös Suomi oli toimituspaikkavaihtoehdoissa, jes finally!

Kesti noin pari viikkoa tilauksesta, kun sain paletin omiin kätösiini ja viimein pääsin tätä niin kehuttua korostuspalettia testailemaan. Yleensähän nää korostus/varjostuspaletit ovat puuterisia, mutta tää on poikkeuksellisesti voidemainen. Sävyjä paletista löytyy kuusi kappaletta; banana, vanilla, cool pink, cream, nude ja cinnamon. Monta varteenotettavaa värisävyä kasvojen korostukseen sekä varjostukseen ja toi hieman punertava sävy toimii hyvin ihan perus poskipunanakin sekä tummien silmänalusten peittäjänä. Contour cream kitistä löytyy sekä light että myös dark versio. Itse tietenkin otin tämän vaaleamman eli light kitin.

Kaikki paletin värit ovat todella pigmenttisiä ja peittävät kyllä isot kuin pienemmätkin virheet iholla. Voide on mielestäni helppo levittää ja värit ovat todella riittoisia. Ihan pieni määrä esim. varjostusväriä riittää koko kasvoille. Itsellänikin tuppaa välillä tulemaan vahingossa liikaa väriä ja yrittää sitä sitten häivytellä kasvoilta vähemmäksi. Tuotetta tulee siis käyttää maltillisesti :-D

Anastasian korostuspaletin avulla saa loihdittua omien taitojen mukaan vaikka kuinka upeat ja veistokselliset kasvot. Vaatii tietenkin opettelua osata varjostaa juuri oikeista kohdista ja osata häivyttää mahdollisimman hyvin. Harjoittelu tekee mestarin. Itsellä onkin vielä hieman opettelua näiden käytössä, mutta hiljaa hyvä tulee. En kadu ollenkaan paletin hankkimista, aivan täydellinen! Rakastuin palettiin heti samalla sekunnilla sen saatuani. Suosittelen ihan ehdottomasti kaikille! Jos yhtään tykkää meikkaamisesta tai vaikka ei tykkäisikään niin viimeistään tän hommaamisen jälkeen/ansiosta tykkää :-D Superhyvä! Miten muuten mä voisin vielä tätä lisää hehkuttaa? 5/5. Anastasia Beverly Hillsin meikit ovat kyllä olleet kaikki tähän mennessä ihan huippulaatua. Pidän ja paljon! :) Joo nyt lopetan, ettei mene ihan mahdottomaksi hypetykseksi koko teksti :-D

Kysykää ihmeessä pois, jos jäi jotain mietityttämään meikkiin liittyen :)

Mukavaa viikonloppua kaikille! 

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Yummy chocolate cake and (too small?) high waisted jeans


Hellurei. 

Monesti olisi tehnyt mieli tulla postailemaan tänne viikon mittaan, mutta yksinkertaisesti ei vain ollut mitään kuvia eikä kyllä myöskään mitään niin erikoista kerrottavaakaan. Eli ehkä siis parempi ollut olla postailematta :D

Tänne kuuluu hyvää, elämä rullaa ja kevätaurinko tekee ihmeitä. Vaikka olisi muuten kuinka paha mieli tahansa, niin kyllä toi taivaalla porottava aurinko piristää mieltä uskomattoman paljon! Ei vaan voi olla hymyilemättä. Ihana kevät ja kesä! 

Eilen työpäivän jälkeen kävin tunnin reippaalla kävelylenkillä, jonka jälkeen lähdin vielä Kristiinan kanssa toiselle lenkille ja samalla kauppareissulle. Lopulta tuli käveltyä noin 3 tuntia illan aikana. kyllä lämmin sohva ja karkkipussi maistui sen kaiken tallustelun jälkeen ja nukkumattikin veti puoleensa jo ennen yhtätoista.

Pitkien maittavien yöunien jälkeen oli mukava aamulla herätä ysiltä ja tehdä kaikki perus aamutoimet kaikessa rauhassa. Vuorossa oli taas heti aamupäivästä reipasta lenkkeilyä kevätauringon alla. Lenkkeily on ihan parasta liikuntaa varsinkin näin keväällä ja kesällä. Se on myös yllättävän tehokasta, vaikka ei siltä aina tunnukaan, kun eihän siinä edes tule kunnon hiki tai kunnon hengästyminen. Silti tollanen matalasykkeinenkin liikunta on hyväksi varsinkin, jos haluaa vähän kiinteytyä :)

Lenkin jälkeen siistittiin kämppää ja lähdettiin kaupungille mm. nautiskelemaan ihanat suklaakakkupalat kaakaon ja kahvin kera läheisessä kahvilassa. Illemmalla olisi sitten tarkoitus viettää ihan vain rentoa leffailtaa filmtownin karkkien ja kullan kanssa :) Mitäs suunnitelmia teillä on illalle?

Tän päivän innostus on ollut noi H&M:n uudet korkeavyötäröiset housut. Noi tuli mulle postissa jo melkein kaksi viikkoa sitten. Silloin kokeillessani niitä en saanut niitä edes polvia ylemmäs jalkaan :-D Kieltämättä tuli vähän läski olo, kun ei mahtunut mitenkään tilaamiinsa vaatteisiin. Olin kyllä vähän yllytyshullu ja otin noi pienimmässä mahdollisessa koossa eli kokoa 32. Aattelin vaan, kun YLEENSÄ H&M:n koot ovat olleet mun mielestä suhteellisen reiluja. No, eipä ollutkaan tällä kertaa vaan noihan olikin todella pienet. Niinpä housut ovat lojuneet vaatehuoneen lattialla odottaen palautusta takaisin. Nytpä sit aattelin vielä kokeilla, että josko ne nyt edes jotenkin saisin ahdettua jalkaani, ettei tarvitsisi sittenkään palauttaa. Kumma kyllä sain ne jalkaani! Onhan noi edelleen vähän naftit, mutta onneksi ne käytössä aina vähän löystyy. Tällä kertaa oon vaatteiden pienoisesta löystymisestä iloinen. Kieltämättä on voittajafiilis, kun mahduin aluksi niin mahdottoman pieniltä tuntuviin housuihin. Nyt ei sit passaa lihoa milliäkään, että mahtuisi jatkossakin :-D

Tällasta tänne. Nyt kokkailemaan meille päivällistä; kotitekoisia lihapullia sekä perunamuusia :)

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Enjoy the little things in life


Ihmiset murehtii ja stressaa liikaa kaikkea ja joka asiasta löydetään aina jotain negatiivista sanottavaa ja parannettavaa. Mikään ei oo koskaan hyvin, tai edes ihan tarpeeksi hyvin. Valitukset sikseen ja nyt mietitään niitä positiivia (ja kyllä..niitä ihan pienenpieniäkin) asioita meidän jokapäiväisessä elämässä ja arjessa. Viimeistään kauan jälkeenpäin ymmärrät, että ne silloiset pienet ja "merkityksettömät" jutut olivatkin suuria ja tärkeitä, ja todellakin iloitsemisen arvoisia ja arvokkaita hetkiä :)

 Asiat, jotka ovat tehneet mut tässä viime aikoina iloiseksi/onnelliseksi;

  • Aurinko,  olin pakahtua onnesta, kun maanantaiaamuna töihin mennessä aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, linnut lauloi ja ulkona oli lämmintä. Se on kevät! Miten aurinko voi vaikuttaa ihmiseen niin paljon? Hetkessä kurja maanantai tuntui täydelliseltä ja ihanalta. Oloni on kuin uudelleensyntynyt joka kevät ja koko kroppani ja mieleni kuohuu elämäniloa ja energiaa. I love it!
  • Nelli, vaikka toi kisu osaa olla hyvinkin raivostuttava välillä, kun se keskellä yötä rupeaa touhuamaan ja kirjaimellisesti kiipeilee seiniä pitkin ja juoksee hullun lailla pitkin kämppää ja sotkee paikkoja. Monet ovatkin miettineet, että onko toi kissa ihan selväjärkinen :-D Osaa se olla vain niin suloinen ja hellyyttäväkin. Sydän on pakahtumaisillaan onnesta kun kattoo kun toinen nukkuu pienellä sykeröllä tai kun se vain kattoo niillä suloisilla nappisilmillä suoraan silmiin ja kehrää sylissä, awww.. oon ihan myyty.
  • Nettishoppailu. Oon tilannu tässä viime aikoina muutamia juttuja itselleni meikeistä vaatteisiin. Uudet asiat piristävät aina mieltä! :) Vielä kun malttaisi odottaa, että yksi kauan odotettu paketti saapuisi ulkomailta perille ;)
  • Onnistunut (tai ylipäätään tehty) treeni. Kyllä sitä on itseensä tyytyväinen kun oikeasti jaksaa vähän treenata ja se liikunnan jälkeinen olo on vaan niin mahtava! Just sellanen olo, että on oikeesti saanu jotain hyvää aikaiseksi ja peilikuvakin näyttää heti paljon paremmalta, vaikkei välttämättä sen kummempaa muutosta itsessä paljaalla silmällä näekään :D Tänään olin varsin ylpee itestäni, kun jaksoin käydä odotettua pidemmällä juoksulenkillä :)
  • Valmis ruoka. Mua odottaa lämmin ja herkullinen päivällinen oikeestaan joka päivä töistä kotiin tullessa. Aina yhtä ihanaa pitkän työpäivän jälkeen rauhottua ja istahtaa hyvän ruoan ääreen ja kattoo pari jaksoo jotain sarjaa siinä samalla ja vaihtaa päivän kuulumiset toisen puoliskon kanssa :) Kokkaustaidot on aina plussaa miehessä ja sitä ei oo kyllä puuttunu tälläkään kertaa :D
  • Lähenevä viikonloppu. Viikonloppua odottaa innolla joka kerta heti maanantaista lähtien. Parin päivän vapaat on nannaa! Pitkät maittavat yöunet, kotona rauhassa touhuilua, kaupungilla käyntiä, kavereiden näkemistä ja muuta mukavaa :) Tänä lauantaina olisi tarkoitus lähteä leffaan tyttöjen kanssa kattomaan Cinderella ja illemmasta varmaan käväisemään baarissa. Kaikkea mukavaa siis luvassa. Niin ja viikonloppuisin saa myös herkutella hyvällä omalla tunnolla!
  • Uudet musiikkilöydöt, Tiedättekö sen tunteen kun löydätte biisin, joka sopii täydellisesti sun elämään? Aivan kuin biisi olisi kirjoitettu ihan vain sua varten? Nää nappilöydöt tuovat aina hymyn huulille. Uutta hyvää musiikkia ilmestyy nykyään mun mielestä tavallista harvemmin, joten joskus kun jotain löytää, niin se tuntuu tuplasti paremmalta :D
  • Vanhat valokuvat. Silloin tällöin on ihanaa katsella ja muistella menneitä hyviä aikoja. Oon vedet silmissä nauranu katellessani vanhoja koneen kätköistä löytyviä kuvia ja muistanut ne kaikki hauskat ja ei niin hauskat hetketkin. Monesti löytyy myös jotain ihan ennennäkemätöntä materiaalia, mitä ei tiennyt edes olevan, haha :-D Muistoja, muistoja.. :)
  • Ihana viesti keskellä työpäivää. Mikään ei piristä työpäivää paremmin kuin pieni huomio rakkaalta/ystävältä. Oli se mitä tahansa, vaikka joku tyhmä kuva 9Gagista tai ihan vain kuulumisten kysely tms. Toisen huomioiminen ja muistaminen söpöillä viesteillä on mun mielestä parempi kuin hyvä asia. Piristävät mukavasti kenen tahansa päivää ja muistuttavat, että joku oikeasti välittää ja muistaa. Milloin vain ja missä vain, vaikka vasta oltaisiinkin nähty :)


sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

New Nike Air Max


Heips!

Ihan näin alkuun pahoittelen ylimääräistä kissaa kuvissa :-D Mikä tappelu olikaan kun yritti Nelliä vähän väliä heittää pois kuvauskohteen luota. Kengissä on pakko olla jotain todella mielenkiintoista, kun ne kerran on oikein aseteltu ja niitä kuvataan loputtomasti; niin Nelli ainakin ajatteli.. :D Pakko se nokka oli sitten uusiin Niken kenkiin tunkea ja loppujen lopuksi olla joka ikisessä kuvassa, tavalla taikka toisella. Kyllähän nyt valkoisten kenkien kanssa pitää kuvata myös valkoista kissaa, match match :D

Mutta se siitä Nellistä (vaikka supersöpö onkin), oon kuolannut näiden kokovalkoisten Nike Air Maxien perään jo ainakin yli vuoden ja nyt viimein ne itselleni kehtasin ostaa ja vihdoin löytyi oikeaa kokoa nettikauppojen varastosta! Mun koko on ollut joka sivustolla jo pidemmän aikaa loppuunmyyty, mutta onneksi Zalandolle tuossa noin viikko sitten oli tullut täydennystä kokoihin ja sain nämä puhtaanvalkoiset ihanuudet lopulta itselleni. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Valitsin valkoisen värin siksi, koska se näyttää raikkaalta ja sopii oikeasti ihan kaiken kanssa yhteen. Helppo yhdisteltävyys on aina iso plussa kengissä, kuten myös vaatteissakin. Näitä lenkkareita voi ehdottomasti käyttää muuallakin kuin lenkkipoluilla. Mua pelottaa, että tänä keväänä/kesänä en mitään muita kenkiä enää käytäkään kuin näitä! :D 

Miellyttävän ulkonäkönsä lisäksi Air Maxit ovat myös aivan täydelliset jalassa! Voiko kengiltä enää muuta toivoakaan? Täydelliset juoksulenkille, täydelliset shoppailureissulle, täydelliset ihan minne vain. Mukavat joka tilanteen lenkkarit tulee varmasti olemaan tän kesän yksi hittitrendi, vai mitä mieltä te olette? Onko siellä muita lenkkareihin rakastuneita tai kenties juuri Nike Air Maxien suurkuluttajia? Niken kengät on vaan niin parhaita!

Mutta hei nyt mä suuntaan tästä kauppaan ostamaan kakkutarvikkeet ja jotain muutakin mukavaa hemmotteluun sopivaa, koska naistenpäivä. Mukavaa naistenpäivää ihanaiset! Muistakaa hemmotella tänään itseänne oikein olan takaa :)


torstai 5. maaliskuuta 2015

Brookies


Kerroin tossa viime ystävänpäivän tienoilla leiponeeni cookiesien ja brownies -leivosten yhdistelmää eli Brookies -leivoksia. Lupailin silloin laittaa reseptin joku päivä tänne, joten tässä se tulee ennenkuin unohdan koko jutun kokonaan :-D

Brookiesit jos mitkä saavat jokaisen pahimmankin sokerihiiren makeanhimot laannutettua vain yhdellä palalla. Näitä ei todellakaan voi syödä kerralla paljoa, todella tuhtia (mutta hyvää!) tavaraa. Ottakaa haaste vastaan; leipokaa näitä ja yrittäkää syödä useampi pala ilman äklöä tunnetta :-D


Brookies

Brownie-taikina:


160 g voita
100 g tummaa suklaata
2 ½ dl sokeria
¼ tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
2 munaa
2 ½ dl vehnäjauhoja


Cookie-taikina:

125 g voita tai margariinia
1 ¼ dl sokeria
1 muna
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
75 g suklaarouhetta

Sulata voi kattilassa miedolla lämmöllä. Ota voisula pois liedeltä ja lisää suklaapalat sekaan. Sekoita seosta niin kauan, kunnes suklaa on sulanut. Lisää joukkoon sokerit, suola, munat ja jauhot. Kaada taikina suht. pienen leivinpaperilla vuoratun vuoan pohjalle. Esipaista brownie -pohja 200 -asteisessa uunissa noin 10-15 min. Paistoaika riippuen siitä, kuinka taikinamaista haluat pohjan olevan.

Valmista cookie -taikina brownien ollessa uunissa. Ensinnäkin vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri kulhossa. Lisää vaahdon sekaan muna ja pian tämän jälkeen myös vaniljasokeri sekä leivinjauhe. Kaikki jauhot sekoitetaan taikinan joukkoon parissa erässä ja viimeisenä mukaan lisätään suklaarouhe.

Huom: muista ottaa brownie ajoissa pois uunista! Suosittelen aina käyttämään vaikka puhelimen ajastinta apuna.

Lisää esipaistetun brownie -pohjan päälle cookie -taikina pieninä nokareina. Älä sen kummemmin tasoita taikinaa pinnalle mitenkään. Laita takaisin uuniin ja paista leivosta  vielä noin 12-15 min.

Anna brookiesin jäähtyä ja siirrä myöhemmin jääkaappiin viilentymään. Leikkaa kylmänä paloiksi ja nauti!

Vinkki: Suosittelen käyttämään brownie -taikinassa mahdollisimman vahvaa tummaa suklaata. Itse käytin Maraboun Premium 86% Cocoa- tummaa suklaata ja toimi  taikinassa täydellisesti.


maanantai 2. maaliskuuta 2015

To do -list for spring

Tää postaus tulee olemaan jos ei kenellekään muulle niin ainakin minulle itselleni todella hyödyllinen tulevaa kevättä ajatellen. To do -listoja on mukava rustailla ja näin muistaa kätevästi, mitä kaikkea sitä olikaan vielä toteutettavana ja suunnitelmissa. Keksinkin yllättävänkin monta erilaista asiaa itselleni tehtäväksi tänä keväänä. Onko muilla samoja mietteitä taikka hankintoja? Mitäs teidän listaltanne vielä löytyisi? :) Jakakaa ihmeessä omia ideoitanne!
  • Siivoa vaatekaappi ja karsi sieltä käyttämättömät vaatteet kirpputorille myytäväksi -done
  • Hanki uudet juoksukengät -done
  • Opettele tekemään värikkäämpiä ja näyttävämpiä silmämeikkejä
  • Helli ihoasi viikoittain erilaisilla kasvonaamioilla
  • Älä stressaa liikaa tulevasta ja muista keskittyä elämään ja nauttia jokaisesta pienestäkin hetkestä
  • Tee jotain täysin extemporea
  • Hanki uusi raikas kevättakki
  • Säästä rahaa tulevaa ulkomaanmatkaa varten
  • Nauti raikkaasta ulkoilmasta ja auringonvalosta lenkkeilemällä enemmän
  • Kokeile vaatekaupassa rohkeasti sellaisia vaatteita, joita et normaalisti käyttäisi
  • Muista kehua ja kannustaa muita
  • Hymyile paljon, tutuille ja tuntemattomillekin. Yksi hymy voi pelastaa jonkun päivän :)
  • Muista pitää huoli vartalostasi liikkumalla tarpeeksi
  • Naura vedet silmissä ja muistele vanhoja hyviä aikoja ystäviesi kanssa
  • Lataa uutta musiikkia ja päivitä puhelimen soittolistasi uuteen uskoon
  • Yllätä ystäväsi tai rakkaasi jollakin mukavalla tavalla (pieni lahja, reissu tms)
  • Tee jotain, mistä olet aina puhunut, mutta jota et ole vielä tähänkään päivään mennessä saanut aikaiseksi tehdä. (lue kirja, hae kouluun, käy ryhmäliikuntatunnilla, hanki tatuointi, muista isovanhempiasi tms)
  • Hanki meikeille ja meikkisiveltimille siisti ja tilava säilytyslokerikko
  • Leivo elämäsi ensimmäinen juustokakku!
  • Suunnittele ja ideoi ajoissa juhannuksenvietot, kesälomasuunnitelmat, synttärit ja muut, jottei kenties jäisi taas viime tippaan