lauantai 21. maaliskuuta 2015

Yummy chocolate cake and (too small?) high waisted jeans


Hellurei. 

Monesti olisi tehnyt mieli tulla postailemaan tänne viikon mittaan, mutta yksinkertaisesti ei vain ollut mitään kuvia eikä kyllä myöskään mitään niin erikoista kerrottavaakaan. Eli ehkä siis parempi ollut olla postailematta :D

Tänne kuuluu hyvää, elämä rullaa ja kevätaurinko tekee ihmeitä. Vaikka olisi muuten kuinka paha mieli tahansa, niin kyllä toi taivaalla porottava aurinko piristää mieltä uskomattoman paljon! Ei vaan voi olla hymyilemättä. Ihana kevät ja kesä! 

Eilen työpäivän jälkeen kävin tunnin reippaalla kävelylenkillä, jonka jälkeen lähdin vielä Kristiinan kanssa toiselle lenkille ja samalla kauppareissulle. Lopulta tuli käveltyä noin 3 tuntia illan aikana. kyllä lämmin sohva ja karkkipussi maistui sen kaiken tallustelun jälkeen ja nukkumattikin veti puoleensa jo ennen yhtätoista.

Pitkien maittavien yöunien jälkeen oli mukava aamulla herätä ysiltä ja tehdä kaikki perus aamutoimet kaikessa rauhassa. Vuorossa oli taas heti aamupäivästä reipasta lenkkeilyä kevätauringon alla. Lenkkeily on ihan parasta liikuntaa varsinkin näin keväällä ja kesällä. Se on myös yllättävän tehokasta, vaikka ei siltä aina tunnukaan, kun eihän siinä edes tule kunnon hiki tai kunnon hengästyminen. Silti tollanen matalasykkeinenkin liikunta on hyväksi varsinkin, jos haluaa vähän kiinteytyä :)

Lenkin jälkeen siistittiin kämppää ja lähdettiin kaupungille mm. nautiskelemaan ihanat suklaakakkupalat kaakaon ja kahvin kera läheisessä kahvilassa. Illemmalla olisi sitten tarkoitus viettää ihan vain rentoa leffailtaa filmtownin karkkien ja kullan kanssa :) Mitäs suunnitelmia teillä on illalle?

Tän päivän innostus on ollut noi H&M:n uudet korkeavyötäröiset housut. Noi tuli mulle postissa jo melkein kaksi viikkoa sitten. Silloin kokeillessani niitä en saanut niitä edes polvia ylemmäs jalkaan :-D Kieltämättä tuli vähän läski olo, kun ei mahtunut mitenkään tilaamiinsa vaatteisiin. Olin kyllä vähän yllytyshullu ja otin noi pienimmässä mahdollisessa koossa eli kokoa 32. Aattelin vaan, kun YLEENSÄ H&M:n koot ovat olleet mun mielestä suhteellisen reiluja. No, eipä ollutkaan tällä kertaa vaan noihan olikin todella pienet. Niinpä housut ovat lojuneet vaatehuoneen lattialla odottaen palautusta takaisin. Nytpä sit aattelin vielä kokeilla, että josko ne nyt edes jotenkin saisin ahdettua jalkaani, ettei tarvitsisi sittenkään palauttaa. Kumma kyllä sain ne jalkaani! Onhan noi edelleen vähän naftit, mutta onneksi ne käytössä aina vähän löystyy. Tällä kertaa oon vaatteiden pienoisesta löystymisestä iloinen. Kieltämättä on voittajafiilis, kun mahduin aluksi niin mahdottoman pieniltä tuntuviin housuihin. Nyt ei sit passaa lihoa milliäkään, että mahtuisi jatkossakin :-D

Tällasta tänne. Nyt kokkailemaan meille päivällistä; kotitekoisia lihapullia sekä perunamuusia :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti