lauantai 19. syyskuuta 2015

To do -list for autumn

Ihanaa lauantai-iltaa! ja kappas tulinkin jo postaamaan harvinaisen pikaisesti uudelleen. Ei siis vielä sitä huulipunaesittelyä, mutta se tulee sitten kun sen aika koittaa :D

Jo perinteeksi muodostunut "To do-lista" tällä kertaa syksylle tulee tässä:

  • Stressaa vähemmän. Älä vedä hirveätä stressiä kaikesta, oli kyse sitten jostakin enemmän taikka vähemmän tärkeästä asiasta. Vedä syvään henkeä ja rentoudu. Muista että asioilla on aina tapana järjestyä, tavalla taikka toisella :) Relax!

  • Kokeile uusia ryhmäliikuntatunteja. Tiedä vaikka sieltä löytyisi jokin mieleinen tunti, jolle huomaat päätyväsi kerta toisensa jälkeen.

  • Hanki toinen ja samalla vähän isompi meikkilaukku. Kaikki meikit eivät mahdu yhteen samaan  pussukkaan.. :D

  • Osta uusi highlighter vanhan rikkoutuneen tilalle.

  • Meikkisivellinvalikoimasta uupuu vielä ainakin pari varsin tärkeää sivellintä. Yksi iso ja muhkea sivellin aurinkopuuterin levittämiseen ja eyeliner-sivellin. Tarkoitus olisi kokeilla jossakin vaiheessa vähän erityylistä eyelineriä. Tarvetta olisi myöskin uudelle, ja hieman sirommalle kulmasiveltimelle.

  • Etsi ihollesi täydellisesti (tai edes melkein) sopivia hoito- ja puhdistustuotteita. Mm ainakin tehokas yövoide olisi ostoslistalla.

  • Vieraile kirjastossa ja lainaa itsellesi uutta mieleistä luettavaa kylmien sadepäivien varalle (ja niitähän varmasti riittää)

  • Hanki ihania tuoksukynttilöitä valaisemaan ja piristämään kylmiä syysiltoja.

  • Yritä irtautua somesta enemmän. Aina ei tarvitse olla ajan tasalla siitä, mitä tutuille ja tutun tutuille tällä kertaa kuuluu. Vähempikin aika riittää moisten sovellusten läpi pläräämiseen. Loppujen lopuksi kuinka usein sieltä löytyy edes mitään oikeasti mielenkiintoista?  :D
Kuvat: Weheartit
  • Etsi ja löydä uusia koukuttavia tv-sarjoja edellisten loppuunkatsottujen tilalle.

  • Nauti kiireettömyydestä. Huolehdi siitä, että välillä löytyy päiviä, jolloin sulla ei ole yhtikäs mitään suunnitelmia tai velvollisuuksia. Kunhan saat vain olla, rentoutua ja tehdä mitä huvittaa.

  • Käy useammin ulkona syömässä taikka ihan vain kahvilla. Piristystä arkeen ja loistava tapa päivittää kuulumiset samalla.

  • Leivo ja kokkaile pitkän kaavan kautta. Kokeile uusia reseptejä ja sovella niitä vähän itsekin omaan makuun sopivammaksi :)

  • Tee kynsistäsi huolitellut. Lakkaa kyntesi edes joskus jollakin syksyisen kauniilla sävyllä. Enpä edes muista milloin viimeksi olisin lakannut kynsiä.. siitä on varmaan vähintään puoli vuotta, ellei enemmän.. hups :D 

  • Vietä hauskoja tyttöjen iltoja enemmän. Nyyttärimeiningillä koko porukalle pientä suolaista ja makeaa naposteltavaa, boolia taikka shottia ja pelailua sekä juoruilua, yay!

Löytyykö teiltä mitään samaa vaiko jotain täysin muuta? Avautukaa ihmeessä omista suunnitelmistannekin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti