torstai 10. marraskuuta 2016

Uusia tuulia

Hei, paljon on kaikenlaista tapahtunut viime aikoina, joten viimein päätin ottaa itteäni niskasta kiinni ja päivitellä joitakin kuulumisia tänne puolikuolleen bloginkin puolelle. Nyt olisi niin paljon kaikkea etten tiedä edes mistä aloittaa, ja yli puolet varmaan jää mainitsematta.

On viime aikoina ollut kaikenlaisia elämänmuutoksia, yllättäviä ja odotettuja, huonoja ja hyviä. On saanut rypeä pohjamudissa ja opetella selviämään ihan normiaskareista ilman hermoromahdusta. Oon alkanut näkemään ystäviä, joita ikävä kyllä aiemmin tuli nähtyä aivan liian vähän, muutamat kaverisuhteet kärsivät, mutta onneksi ei koskaan ole liian myöhäistä parantaa tapojaan. Onneksi oikeat ystävät ja läheiset eivät katoa viereltä mihinkään, vaikka mitä tapahtuisi :)

Nykyään asustelen itekseni ja itse asias tehnyt ihan hyvää! Osaanhan mä näköjään kokatakin kun niin vain haluaa ja kehtaa, haha :-D Ajokortin hommaaminen on ihan loppumetreillä. Tässä olenkin nyt suunnitellut oman auton ostoa vaikkei alunperin ollut tarkoitus ihan heti sitä hommata vaan "sitten joskus". Ja minä kun ihan vasta sanoin mm. vuokranantajalle etten todellakaan tule tarvitsemaan sitä autopaikkaa varmaan vuosiin. Noo kuinkas kävikään. Nettiauton sivustolla tullutkin selailtua päivittäin mieleisiä ajokkeja, ehkä se sopiva sieltä vielä löytyy. Oonkin miettinyt kun aina ajattelen kaikesta et no oishan se kiva "sitten joskus". Oma auto? -sit joskus. Eka tatuointi? -sit joskus. No miksei nyt jo? Miksi pitäis odottaa jotain muka sopivaa hetkeä mitä ei välttämättä koskaan edes tule? Elämä on ihan liian lyhyt odotteluun ja asioiden tyhjänpäiväiseen vatvomiseen :D

Niin tosiaan sen auton hankinnan lisäksi oon suunnitellu ensimmäisen tatuoinnin ottoakin ja ihan helvetin kauan. En vaan koskaan oikein tiennyt, että millaisen haluan. Tai mikä olisi sellainen, mitä jaksaisin katella vielä 10 tai 40 vuodenkin päästä. Aina miettinyt, että entä jos kyllästynkin siihen enkä joku päivä siitä pidäkään ja siinä se sit on ihossa koko loppuelämäni ja alan katumaan sen ottoa. No nyt kun olen miettinyt asiaa ja pyöritellyt asiaa päässäni kerran jos toisenkin, niin mä vaan PÄÄTIN et joo nyt mä sen otan ja päätän tykätä siitä vielä vanhana mummonakin. Eipä mennyt sitten kauaakaan kun jo matkustin kesken työpäivän Kuopioon leimattavaksi. Siinä se nyt on mun oikeassa olkapäässä ja pysyy, ja hyvä niin. Aika isokokoinenkin vielä, mutta mitäpä tuota suotta liian pientä ottamaan. Ja ei, en kadu yhtään että menin tuon ottamaan, päinvastoin. Ikävä kyllä vaan nyt se tatskakuume vaan paheni entisestään ja lisää on saatava. Tää nykyinen on jätetty tavallaan vähän "keskeneräiseksi" eli jatkoa kuvalle on tulossa jossain vaiheessa. Oon myös sanonut etten varmasti ottaisi koko kättä täyteen, mutta niin never say never. Niinhän siinä sit varmaan lopulta käy, kun sitä niin manailee ettei missään nimessä :D Pitää tehdä tatuoinnista jossain vaiheessa ihan omaa postausta tänne.


Mutta joo tänne kuuluu nykyään varsin hyvää, kaikista muutoksista huolimatta. Elämä olikin jotenkin junnannut paikallaan jo pidemmän aikaa ja nyt sain jonkun ihme sykäyksen elämässä ja alkanut ahkerasti toteuttamaan kaikkea, mistä ennen oli haaveillut eikä ollut jostain syystä viitsinyt viedä asioita kunnolla eteenpäin. Saa nähdä mitähän sitä seuraavana keksii, hahah :D Nyt suuntaan salille hikoilemaan (ulkona jo liian kylmä lenkkeillä hyrr..) ja sit viikonloppuna olisi piiiiitkästä aikaa suuntana Kiuruvesi ja sinne äitin luo käymään ja kissoja hoitamaan ja leipomaan ynnä muuta mukavaa.

Mut hei mitäs teille kuuluu? ja mukavaa illanjatkoa! :)

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

3 things

Löysin eräästä blogista tällasen 3 asiaa -postauksen ja vaikutti mielenkiintoiselta, joten päätin rustata tän itsekin. Tehkääs tekin perässä ellette ole jo tehneet :)

Yritin keksiä joihinkin vähän erikoisempia asioita, jottei kaikki vastaukset ois ihan niin ennalta-arvattavia.

3 asiaa, joista pidän
- kiireettömistä aamuista, silittelystä & hellittelystä, lentokentällä chillailusta.

3 asiaa, joista en pidä
- äänekkäästi tikittävistä seinäkelloista (varsinkin kun yrittää alkaa illalla nukkumaanD:), itserakkaista omahyväisistä ihmisistä, liian pitkistä treenitauoista.

3 asiaa, joita tein viime viikonloppuna
- laattasin, voin pahoin Matkuksessa, liikaa shottia.

3 asiaa, jotka osaan
- säästää rahaa, kävellä tai ylipäätään liikkua nopeasti, heittää tikkaa.

3 asiaa, joita en osaa
- päättää, laulaa, kirjoittaa/piirtää tai tehdä mitään oikealla kädellä.

3 asiaa, jotka haluaisin osata
- puhua sujuvasti englantia, street dance, soittaa jotakin soitinta hyvin (rummut, piano tms).

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä
- opetella autokoulun teoriakokeeseen, venytellä enemmän, lopettaa asioiden tekeminen tottumuksesta/velvoitteesta, jos ei oikeasti enää kiinnosta.


3 asiaa, joista stressaan
- tulevaisuus (työ, raha, koulutus).

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan
- musiikki, hyvä ruoka, rentouttava hieronta.

3 asiaa, joista puhun usein
- ruoka, sellanen ihan epämääränen höpöhöpö-höpöttely, matkustelu.

3 asiaa, jotka puen mielelläni päälleni
- mustat pillifarkut, mukava rento lököpaita, pipo kylmillä säillä ja huonoina hiuspäivinä.

3 asiaa, joita en pue päälleni
- liian korkeat korot, turkishattua, inttivaatteita.

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia
- elämä :D heh no ei. Uusi (ehjä) puhelin, oma koira, oma asunto/talo.

3 asiaa, joista unelmoin
- Saa tehdä juuri sitä mistä tykkää ja niin paljon kuin tykkää (mm. seikkailla ja matkustella pitkin maailmaa) ja hyvävaraisuus, sekä pitkä, hyvä, huoleton ja terve elämä.

3 asiaa, joita pelkään
- läheisen menettämistä, pahoja liskodiskoja, talojen pimeitä ullakkoja.

3 asiaa, joiden toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa
- Sen "oman jutun" ja suuren intohimon löytäminen, yllättävät tulot, Suomen eduskunnan järkevät päätökset ja muutokset.



Tuliko samoja kuin teillä? :)




maanantai 5. syyskuuta 2016

In & Out

Hei! 

Oon hengissä vaikkei musta oo täällä kuulunutkaan mitään herran aikoihin :D Viime aikoina oon mm. käynyt Tukholmassa, laivalla, ollut töissä, aloittanut autokoulun ja täten ajellut ensimmäisiä ajotunteja ja opetellut liikennesääntöjä, haaveillut ja katsellut vapaita vuokra-asuntoja Kuopiosta sekä kyllästynyt hiusten vaaleisiin latvoihin ja värjännyt liukuvärin pois. Muun muassa sellasta tänne. 

Mutta nyt itse aiheeseen eli in & out postaus pitkästä aikaa. Valikoin muutaman kiinnostavan jutun sekä sellaset, mitkä mun mielestä on jo ihan out. Nämähän on sitten vaan mun mielipiteitä. Ei ole tarkoitus loukata ihmisiä, jotka sattuvat pitämään niistä, mistä mä en syty ollenkaan ja päinvastoin. Makuja ja mielipiteitä kun on niin monia.


IN


Grey & Purple nails

Harmaaseen tai violettiin taittavat kynnet iskee tällä hetkellä aika paljon. Siispä jos multa kysytään niin täydellisin kynsilakkaus tehdään tänä syksynä hieman violettiin taittavalla vaaleanharmaalla sävyllä. Perfect!


Half up half down hairstyles

Wau, voikun itse osaisi loihtia yhtä hienoja kampauksia. Eihän se varmaan kovin vaikeaa ole, mutta mun mielestä ainakin omiin hiuksiin tällaset väkerrykset on vaikeita tehdä itse.. :D Olisi mukavaa vaihtelua ja jos ei osaa päättää laittaako hiukset kiinni vai auki niin laittaa sitten vähän molempia. Tollaset kampaukset tuo mukavaa kontrastia yleisilmeeseen.


Cherry brown hair

Hiusväri, jonka perään oon kuolannu jo muutaman vuoden aina kausittain. Otin sit ja värjäsinkin viime kerralla hiukseni Black Cherry nimisellä hiusvärisävyllä. Lopputuloksesta ei vaan tullut niin huomattava, kun sen verran tummat nää omat. Vaaleammista latvoista kyllä tuli aika kivat! Vielä kun saisi koko pään yhtä kirsikkaiseksi niin tykkäisin kovasti. En vaan usko, että uskallan alkaa värinpoistoja ainakaan itse tekemään ja hiukset kärsisi entisestään. Ehkä oon vaan nyt näillä ja pikkuhiljaa yritän päästä vähän punertavampaan hiuväriin, hitaasti hyvä tulee. Ellei sit taas mieli muutu matkalla, hah :D


Overknee boots

Ylipolvensaappaat kolahtaa joka syksy yhä uudelleen. Ja mustina, tietenkin. Onneksi yksi pari löytyy jo kaapista, mutta eipä toiset vähän erimalliset olisi yhtään pahitteeksi ;) Ja ilman korkoa mielellään.



OUT



Kardashian beauty & Kylie cosmetics

Miks ihmiset hypettää näitä? En ymmärrä. Noi Kardashian beautyn meikit on ihan halppiskamaa (ja mun mielestä myös täyttä kuraa), mutta kalliimmalla hintaa. Mun mielestä jopa Essencen huippuhalvat meikit ovat parempia kuin nämä! Hinta ja laatu ei todellakaan kohtaa näiden kummankaan kohdalla. Kylien meikitkin ovat ylihinnoiteltuja laatuunsa nähden. Samanlaista laatua saat paljon edullisempaankin hintaan, joten miksi maksaa liikaa? Ja eikö sekin jo kerro jotain, ettei itse noi Kardashianitkaan käydä noita omia meikkejään.. :D Hohhoijaa. En todellakaan suosittele näitä kellekään. Parempaakin kun on tarjolla.


 Black lips

Musta on yks mun lempiväreistä ja AINA muodissa ja niin ihana ja turvallinen ja trendikäs väri, mutta huuliin se ei mun mielestä sovi. Liian dramaattinen mun makuun ja mahdolliset rajat huulten sisäpuolella näyttää mun mielestä liian ällöttävältä. Nääkin on niin makuasioita, mutta mulle mustat huulet on nou, nou.


Pokemon Go

Tää voi joillekin tulla yllätyksenä, jos tietää mun innostuksen tän pelin julkaisuaikoina. Latasin sovelluksen jo ennen kuin se julkaistiin Suomessa ja metsästin innoissani uusia pokemoneja eikä mihinkään voinut mennä ilman pokemon huntingia ja oli jutun aihetta ihan muuten täysin randomien kanssa minne ikinä menikin. Se ilo kuitenkin loppui lyhyeen ja jo varmaan viikon päästä kyllästyin koko peliin ja en oo sen jälkeen koko sovellusta enää edes ajatellut aukaisevani. Se oli hetken huumaa. Meni jo, ei kiinnosta. Jaksaako jotkut vielä oikeesti tätä pelata?


Hooverboard

Ihan siisti joo tavallaan, mutta nykyään ihmiset ei jaksa edes kävellä postilaatikolle vaan rullailee näillä menemään. Kävely ja liikunta ylipäätään tekee ihmisille hyvää ja tää hökötys vie ne viimesetki mahdollisuudet ihmisiltä edes pieneen hyötyliikuntaan. Kävelkää nyt hyvät ihmiset! Ei se oo niin rankkaa :-D




Mitäs piditte postauksesta? Löytykö samoja suosikkeja/inhokkeja?


Kuvat: weheartit & pinterest

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Ripsienpidennykset


Menin sitten ja otin ripsienpidennykset, vaikka aina olen ollut hieman niitä vastaan. Kröhöm älä koskaan sano 'ei koskaan' :D Suurempi kiinnostus näitä volyymiripsiä kohtaan lähti siitä kun kuulin, että minun eräs työkaverini tekee ripsiä sivutyönä. Ajattelin sitten, että miksipäs en nyt kerrankin kokeilisi kun siihen niin hyvä mahdollisuus on. Näissä pidennyksissä mua eniten houkutteli se, ettei enää tarvitsisi laittautua niin paljon vaikkapa aamuisin ennen töihin lähtöä, kun silmät näyttävät jo heti herätessä edustavilta. Silmiä siis ei tarvitse meikata ollenkaan ellei halua alaripsiin vain ripsiväriä lisätä. Eyelinerit, ripsivärit ja ripsentaivuttimet ovat jääneet nyt ihan vaille käyttöä. Myöskään luomivärejä ei tule arkena käytettyä, ainoastaan kun on jotain spesiaalimpaa luvassa. Kyllähän nämä räpsyttimet ovat nätit ja näyttävät. En ottanut näitä siksi, etteikö omat ripset olisi jo ihan tarpeeksi nätit, pitkät ja hyvät. Otin ihan vain siksi, että kiinnosti kokeilla ja juurikin helpottamaan ja nopeuttamaan laittautumisrutiinejani. Jää nyt sitten vähän enemmän aikaa kaikkeen muuhun :) 

Ylläolevat kuvat ovat otettu tänään, eli viikko siitä kun ripsienpidennykset kävin laitattamassa. Ihan hyvin ovat kyllä pysyneet. Tietenkin muutamia ripsiä on päässyt tippumaan, kun tässä oon viime päivinä uinut, sukellellut, saunonut ja hikoillut kovasti ja käynyt normaalia enemmän suihkussa helteistä johtuen ymym. Ihmeen hyvin ne on silti mun kovassa käytössä ja kulutuksessa kestäneet tän ensimmäisen rankan viikon, haha :D Pari ripseä tuossa kuvassa vinksottaa vähän, mutta harjaamalla ne saa kuosiin, pahoittelen. Kulmatkin vähän eripariset, mutta älkää antako sen häiritä :D

Nykyiset volyymiripset ovat C-kaarevuudella ja 13mm. Toinen hyvä vaihtoehto olisi kokeilla ehkä jossain vaiheessa D-kaarevuutta ja 12mm.

Kävin tosiaan laitattamassa ripset työkaverillani Anzelikalla. Häneltä löytyy paikka Iisalmesta, naistentalolta eli ihan siinä keskustassa helppojen kulkuyhteyksien päässä. Anzelika on mukava ja asiantunteva, joten suosittelen kyllä lämpimästi hänen kauneudenhoitopalvelujaan. Tekee todella kaunista ja huolellista jälkeä :) 
Teilläkin on mahdollisuus varata aikoja hänelle ja käydä laittamassa ripset kuntoon, mikäli kiinnostus yhtään ripsiä kohtaan heräsi :) Mulle voi tännekin heittää kysymyksiä ripsiin liittyen!

Pääset tästä Anzelikan kauneushuoneen facebooksivuille --> Anzelikan kauneushuone

Hinnastosta esimerkkiä tällä hetkellä:

Uudet volyymiripset 85€
Huolto 3vko 55€
Huolto 4vko 65€

Klassiset ripset 70€
Huolto 3vko 45€
Huolto 4vko 50€




perjantai 17. kesäkuuta 2016

Viimeaikaiset kosmetiikkasuosikit


Hei se olisi taas perinteisen suosikit-postauksen aika! En voi sanoa tätä 'kuukauden suosikit' -postaukseksi, jos tarkkoja ollaan kun nämä tulee aina vähän mihin aikaan sattuu. Siksi siis 'viimeaikaiset suosikit' käy nimeksi paremmin :D



Nivea Creme Care Facial Cleansing Cream

Jos oot rakastunut Nivean voiteiden tuoksuun, niin tämä on ehdottomasti myös sun tuleva lemppari! Jotain siinä vaan on niin ihanan miellyttävää siinä Nivean ominaistuoksussa. Vaikkei se mikään erityinen ole niin silti jotenkin vain niiiiin hyvä. Puhdistusvoide puhdistaa ihon meikistä ja epäpuhtauksista hellävaraisesti ja sopii ihan kaikille ihotyypeille. Ei kuivata ihoa, joten myös me kuivaihoiset voimme nauttia tästä miellyttävän tuoksuisesta puhdistusvoiteesta ilman ongelmia. Tuote lupaakin suojaavansa ihon luonnollista kosteustasapainoa.



Oral-B 3D White Luxe Whitening Accelerator

Tämä Oral-B:n uusi valkaiseva tahna normihammastahnan lisänä käytettäväksi on tähän mennessä ollut tehokkain kaikista hampaidenvalkaisutuotteista, mitä olen kokeillut. Muut marketeista saatavat valkaisevat hammastahnat eivät ole hätkähdyttäneet. Tällä oikeasti saa heti käytön jälkeen 1-2 astetta vaaleammat hampaat. Tietenkään mitään uskomatonta wow -efektiä turha odottaa, että omista kellertävistä hampaista tulisi yhdellä pesukerralla  aivan hohtavan valkoiset kuin hollywood -tähdillä konsanaan :D Mutta siis pari astetta vaaleammat niistä omista hampaista kyllä tulee, että kyllä sen muutoksen  huomaa. Ja kyseessä ei ole normihammastahna. Tätä käytetään perushammastahnan jälkeen tehostamaan hampaiden valkaisua ja tuote ei siis suojaa hampaiden reikiintymiseltä.


Hawaiian Tropic Golden Tint Sun Spray Lotion

Oon laiska käyttämään itseruskettavia SEKÄ aurinkosuojaa, joten tää on pelastus. Aurinkosuojakerroin ei ole kovin suuri, SPF15, mutta on sekin sentään jotain. Spray on helppokäyttöinen; tarvitsee vain suihkuttaa vartalolle ja hieroa tasaisesti ja se on siinä. Suojasuihke antaa nätin kevyen päivetyksen iholle samantien, niin ei tarvitse ihan vitivalkoisena tuolla toisten  hyvin ruskettuneiden seassa liikkua :D



MAC  Prep+ Prime  Fix+

Viimeistelysuihke, joka tekee meikistä freesin käden käänteessä. Auttaa pitämään meikit kohdillaan koko päivän. Voidaan käyttää ennen meikkaamista tai sen jälkeen. Itse suihkutan yleensä meikin päälle. Tätä tekee välillä mieli suihkutella naamaan ihan huvin vuoksi, virkistää mukavasti ja kirkastaa ihoa :D Oon käyttänyt suihketta myös esimerkiksi suoraan luomivärisiveltimeen, jolla levitän metallinhohtoisia luomivärejä. Luomiväri tarttuu ihoon paljon paremmin ja helpommin Fix+:n avulla. Tuotetta ovat kehuneet lukuisat tunnetut kauneusvloggaajat, joten en ole ainut, joka tätä suosittelee ja käyttää. Kyseessä tosi monikäyttöinen tuote.


Urban Decay Naked Skin Weightless Complete Coverage Concealer

Naked concealeria oon havitellut jo useamman kuukauden ja nyt se on siinä. Tätä on todella vaikea löytää varsinkaan oikeassa sävyssä. Peitevärin nappasin mukaani Saksan reissulta, kun tätä vaaleinta 'Fair Neutral' sävyä ei tunnu löytyvän mistään vaikka koirien ja kissojen kanssa etsisi. Kerrankin tarpeeksi vaalea peiteväri ja koostumus juuri oikea. Levittyy iholle tasaisesti, peittää hyvin eikä kasaudu kasvojen juonteisiin. Ainoastaan pieni miinus huonosta saatavuudesta Suomessa ja melko suolaisesta hinnasta. Muuten ihan 5/5!


Mitäs piditte postauksesta? Löytyikö samoja suosikkeja? :)

Mukavaa viikonloppua!


torstai 16. kesäkuuta 2016

Ulkonäköpaineista

Asia, joka on aivan varmasti koskettanut jokaista on ulkonäköpaineet. Media on luonut varsin selkeän kuvan siitä, millainen kroppa ja kasvot ovat ihanteelliset ja kuin huomaamattaan ihmiset alkavat mieltämään sen ainoaksi "sopivaksi" ulkokuoreksi, jota jokaisen täytyy lähes pakonomaisesti havitella. Jos ei sovi siihen samaan ahtaaseen muottiin, on vääränlainen ja ns. huono.

Kuten kaikki maailmassa muuttuu, niin muuttuvat ulkonäköihanteetkin vuosien saatossa. Välillä pinnalla on treenatumpi vartalo ja välillä ihannoidaan todella hoikkia ja pitkiä mallinomaisia vartaloita. 

weheartit

Myönnän, että itsellänikin oli aikoinaan järkyttävät ulkonäköpaineet. Muistan kuinka kovasti ilahduin, kun kerran vaa'alla käydessäni vaa'an lukemat näyttivät 47,8 kg. 50 kiloa oli se silloinen ihannepaino, ja olin päässyt jopa sen alle. Piti painaa mahdollisimman vähän ja sopia mahdollisimman pieniin vaatekokoihin, muuten oli muka liian lihava. Huhhuh oli se melkoista aikaa (ja ajatusmaailmaa) se. Ja okei ajattelin kyllä silloinkin, että olisi pitänyt olla hoikempi, ei ollut hyvä missään vaiheessa. Piti koko ajan olla vaan  jotain "parempaa", mikään ei lopulta miellyttänyt tarpeeksi. Mihinkään ihan äärimmäisyyksiin homma ei sentään koskaan mun osalta mennyt. Söin tarpeeksi ja liikuntakin pysyi järkevissä määrissä. Omat mielipiteet ja kehon kuva vain oli myrkyttynyt median luomista ihanteista.

Onneksi enää ei ole näin. Välillä ihan ihmettelen sitä miten I don't give a fuck -fiilis mulla välillä on :D Syön tosiaan ihan mitä haluan ja niin paljon kuin haluan ja liikun miten haluan tai olen liikkumatta, jos siltä tuntuu. Vaa'alla en ole käynyt piiitkään aikaan ja se ei haittaa. Painan varmasti reilusti enemmän kuin silloin kevyimpinä aikoina. Silti en tunne itseäni yhtään huonommaksi tai lihavammaksi, päinvastoin. Ihanaa olla viimein vapautunut liioista ulkonäköhuolista! Niitä huolia kun riittää jo tarpeeksi muillakin elämän osa-alueilla, niin miksi stressata jostain niin turhasta :D Olen oppinut olemaan tyytyväinen siihen millainen on juuri nyt eikä tarvitse muuttaa mitään. Ei tarvii olla miettimässä, että on kaunis ja mieleinen sit kun on sitä ja tätä ja tuota ja ehkä vielä vähän sitä muokattu jne. Hope so ymmärrätte mitä haen takaa. Miksei voi olla tyytyväinen just nyt siihen mitä NYT on? Ei aina tarvitse olla jotain enemmän ja enemmän. Siinäkin touhussa se nälkä kun kasvaa syödessä ja lopulta mikään ei oikeasti riitä. Useimmilla varmasti menee koko touhu ihan överiksi ja keksii aina vaan uutta ja uutta muokattavaa omassa ulkonäössään ja koskaan ei olla täysin tyytyväisiä lopputulokseen. Ja kas näin loputon tyytymättömyyden kierre on valmis.

Kaikista pahinta on se, jos yrittää muuttaa itseään jonkun toisen tai toisten mielipiteiden takia. Aina tulee vastaan kusipäitä jotka arvostelee sun ulkokuorta negatiiviseen sävyyn, mutta niistä viis. Mitä väliä? Kukaan ei koskaan tule olemaan täydellinen (vaikka kuinka kävisi vaikka niissä kalliissa kauneusleikkauksissakin fiksaamassa itseään) ja hyvä niin. Koskaan et tuu olemaan ihan kaikkien mieleen, joten miksi edes yrittää? Epätäydellisyys tekee meistä just persoonallisia ja ainutlaatuisia. Maailma on paljon parempi ja nätimpi paikka, kun joukosta löytyy ihan joka kokoista ja näköistä kulkijaa, eikä kaikki ole kuin samasta muotista veistettyjä. Loppujen lopuksi se kauneus tulee sieltä sisältä, kuinka kornia se nyt onkaan, mutta totta se on ;)

Tuli ehkä vähän sekava kirjoitus, mutta jospa ymmärsitte pääpointin. Toivoisin, että oikeasti jokainen siellä ruudun puolella ymmärtäisi ja osaisi arvostaa sitä millainen on. Oot hyvä juuri noin, eikä tarvitse olla muuttamassa mitään. Höllennä sitä sun sisäistä perfektionistia ja lopeta se liika itsekriittisyys! :D



perjantai 10. kesäkuuta 2016

What i've been up to


Heii pitkästä aikaa!

Kylläpä on aika vierähtänyt taas pelottavankin nopeasti, kun nyt eletään jo kesää. Tosin tämän päivän säästä päätellen ei oo Suomi kesää nähnytkään. Sain tänään sen verran kylmät viimat ja kaatosateet niskaan pyöräillessä töistä kotiin, että eipä oo ollu kovin kesäinen fiilis tänään hyrr. Onneks kuivat vaihtovaatteet ja kuuma suihku pelastivat pahimmalta paleltumiselta.

Elikkäs tänne mulle kuuluu hyvää. Oon viime aikoina muun muassa: käynyt Saksassa, Berliinissä viikonloppumatkalla, Juossut jalkani paskaksi ja joutunut olemaan sen takia saikullakin vähän aikaa, heittänyt talviturkin, syönyt jäätelöä liiaksikin, nauttinut kesän ensimmäisistä mansikoista, käynyt ostoksilla Ikeassa, tehnyt pitkiä työpäiviä muuton parissa ja juhlinut synttäreitä.

Berliini oli ihan siisti. Käytiin syömässä joka päivä eri ravintolassa pitkän kaavan kautta ja tuli maistettua sellaisia ruokia, mitä ei muuten tulisi ikinä syötyä. Yhden päivän vietin ihan vain shoppaillessa Berliinin ydinkeskustassa sijaitsevalla ostoskadulla, mistä löytyi kätevästi kaikki tarpeellinen. Kiersimme nähtävyyksiä ja saimme kiinnostavaa tietoa Saksasta ja sen historiasta meille varta vasten järjestetyllä bussikiertoajelulla. Oli kyllä mielenkiintoinen reissu kaikinpuolin.

Sitten täällä Suomessa kun ne ihanat kesäkelit jonkun aikaa olivat niin mähän innostuin lenkkeilemään rutkasti. Siitä kiitoksena sain tuntea penikkataudin.. Piti ihan googlettaa, että mistä oikein on kyse :D Kovasta lenkkeilytahdista ja ilmeisesti sopimattomista kengistä johtuen mun oikea jalka kipeytyi pahasti. Jossain vaiheessa pelkkä painon siirto jalalle teki kipeää ja jouduin pomppimaan/nilkuttamaan useamman päivän. Nyt siitä pahimmasta ajasta on jo mennyt varmaan kuukausi ja edelleenkin juoksu tekee välillä kipeää ja välillä se ei luonnistu lainkaan :/ Normikunnossa jalka ei ole vieläkään. Ette voi uskoakaan, miten on masentanut nähdä muita ihmisiä juoksemassa. Se näyttää niin helpolta, hyvältä ja kivuttomalta ja itselle se tuottaa tuskaa vaikka kuinka yrittäisi hissukseen lähteä hölkkäilemään. Todella turhauttavaa.

En ennen osannut edes kuvitella, että juokseminenkin voi olla näin vaikeaa ja kivuliasta ja että oikeasti voi tulla helpostikin tällaisia rasitusvammoja. Ei mulla jalat ennen ollut moksiskaan vaikka mitä teki. Kai se on vanhuus iskenyt, kun paikat ei enää kestäkään ihan mitä tahansa. :D Mites teillä, ootteko koskaan kärsineet mistään vastaavasta? Jos jollakulla on kokemusta tästä ikävästä jalkavaivasta niin kertokaa ihmeessä vinkkejä, miten siitä pääsisi mahdollisimman nopeasti eroon? Lepo tietenkin, mutta en millään malttaisi olla vaan.. :(

Mutta joo tällasta tänne. Hyvin kuitenkin menee, jalkavaivoista huolimatta :D

torstai 5. toukokuuta 2016

Jatka lausetta..

En ymmärrä… miten tää aika on hurahtanut näin nopeasti. Nyt jo kesä. Vastahan tuolla pihalla oli pakkasta ja nyt voit helposti olla toppi ja shortsit päällä. Mitä..?
Seuraavaksi ajattelin… hengähtää ja rauhoittua hetken sohvalla. Olen käynyt tänään jo pariin otteeseen lenkillä; ensin juoksulenkki ja sit vielä pyöräilemässä. Ja tarkoitus olisi vielä myöhemmin illalla käydä kävelemässä. Sää ainakin on mitä mainioin!
Viime aikoina… olen jäänyt ihastelemaan perheitä, jotka ovat kävelyllä koko perheen (ja varsinkin sen suloisen koiran) voimin. Aww. Koirakuume toisinaan joo vaivaa.
En osaa päättää… moniakaan asioita, mutta sanoisin että alan olla siinä jo parempi.
Muistan ikuisesti… Aurinkoisen kesäpäivän New Yorkin Central parkissa ja muut upeat nähtävyydet siellä ja koko reissu kokonaisuudessaan.
Päivän paras juttu… Aamupalajäätelöt, parvekkeen siivoaminen siihen kuntoon, että siellä voi jopa viettää aikaa, superlämmin ja aurinkoinen sää, juoksulenkki, jonka aikana päätin toviksi pysähtyä rannalle kiikkumaan innokkaasti kuin pikkulapset konsanaan ja kunnon yöunet pyhäpäivän ansiosta :) 
Noloa myöntää, mutta… en ole vieläkään siivonnut vaatehuonetta. Ollut yhtä sekaisin varmaan vähintään kuukauden, ellei parikin, ei kai kolme? Ja mulla on tällä hetkellä puhelimessa 14 049 lukematonta sähköpostia. Huhhuh, naurahdin ihan ääneen kun tajusin, että niitä on oikeasti yli 14 000 xD
Viikko sitten… Olin töissä, lenkkeilin ja odotin innokkaana vappua ja kesäisiä kelejä.

Kaikista pahinta on… menettää tärkeä ihminen elämästä.
Salainen taitoni on… kysyä kysymyksiä niiiiiiiin paljon yhden sarjan/leffan aikana, ettei mitään järkeä. Tai sitä kysymysten tulvaa nukkumaan mennessä, tai melkein milloin vain ja se kysymysten laatu :D Ja hukkailu! Jos käyn ostaa kaupasta jonkun paidan tai jotain ja laitan sen kaappiin niin hetken päästä se on jo hävinnyt enkä ole ehtinyt sitä kertaakaan käyttämään. Alan jo vahvasti epäillä, että tuolla vaatekaapissa on salaovi jonnekki Narniaan.. siellä ne mun kaikki lukuisat kadonneet vaatekappaleet (varsinkin sukkien toiset parit..) on.
Jos saisin yhden toiveen niin se olisi… että kaikki mulle läheiset ja tärkeät ihmiset olisivat onnellisia :)
Minulla on pakkomielle… saada täydet pisteet hampaidenpesusta. Mulla siis on sähköhammasharja, jossa on mukana sellanen seinään kiinnitettävä ajastin ja se ilmottaa kun on tarvittava aika mennyt ja näyttää siitä palkinnoksi hymynaamaa, ja joskus jopa iskee silmää. En halua, että se(kään) olisi surullinen tai pettynyt :(
Söin tänään… Aamupalaksi magnumin jäätelön ja satsuman sekä päivälliseksi tortilloja.
Ärsyttävintä on… Epätietoisuus ja odottelu.
Tekisi mieli… hypätä järveen. Ja juoda sellanen överipirtelö, sellanen freak shake mikä lie :D
Minusta on söpöä… unenpöpperöiset ihmiset, kissan- ja koiranpennut ja vanhuspariskunnat ja heidän hellyydenosoitukset :D
Hävetti… kun kerran iski kaupan kassalla totaalinen blackout enkä meinannut muistaa oman pankkikortin tunnuslukua.
Olenko ainoa, jonka mielestä… tiskaaminen on perseestä. Miksei ihan jokaikisessä asunnossa vois olla vaan tiskikonetta?

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Liikunnasta & ruoasta

Ajattelin vaihtelun vuoksi tulla höpöttelemään tänne vähän jotain muuta tavallisten kuulumisten ja kosmetiikkapostausten vastapainoksi. Raotan hieman mun liikunta- ja ruokatottumuksia. En siis noudata mitään tiettyä ruokavaliota tai laihduta tai mitään. Oon sen verran vapaa sielu etten halua rajottaa mun syömisiä(kään) :D Syön juuri sitä mitä itse haluan ja milloin haluan ja ainakin tähän asti tää rento ja vapaa käytäntö on toiminut mulla oikein hyvin.

Syön mielestäni tämän kokoiseksi yllättävän paljon ainakin kaikkiin tuttaviini nähden. Ihmettelen suuresti ihmisiä, jotka eivät tykkää syödä tai syövät vain kerran tai pari päivässä, mitä ihmettä? Mulle on aina ruoka maistunut ja en osaisi kuvitella olevani syömättä niin pitkiä aikoja mikä toisille taas näyttää olevan täysin normaalia. 

Aamupala saattaa multa toisinaan arkena jäädä/viivästyä, mutta yleensä pyrin syömään aamulla töihin lähtiessä jonkun hedelmän, protskupatukan tai muuta vastaavaa. Töissä syön sitten ihan normilounaan, kuitenkin suht. kevyehkösti ettei kauhea ähky ja väsymys vaivaa työpäivän aikana ja jaksaa vielä loppupäivän touhuta. Töiden jälkeen nautin täyttävän lämpimän päivällisen. Pari tuntia ruokailusta yleensä on sitten liikunnan vuoro. Liikuntasuorituksen jälkeen syön vielä jotain iltapalaa. Tällä hetkellä oon osittain gluteenittomalla ruokavaliolla ihan vahingossa :D Toinen puolisko kun ei voi syödä viljoja niin eipä tule sitten itsekään syötyä pahemmin. Esim leipää en jaksa itselleni asioikseni yleensä ostaa enää ollenkaan. Kuten myös ei tule syötyä pahemmin pitsaa tai pastaakaan. Täten päivälliset koostuvat vaihtelevasti riisistä/perunasta ja lihasta/kanasta/kalasta. Ihan normaalia kotiruokaa tulee syötyä. Ei mitään vaikeaa tai monimutkaista. On hiilareita ja kaikkea. 

Ja kuten tiedätte, niin herkuttelusta en tingi. Karkkia tulee syötyä viikonloppuisin ja toisinaan hieman keskellä viikkoakin, mutta pyrin pitämään herkuttelut pääsääntöisesti viikonlopuissa. Mikään ehdoton ei se ei tietenkään ole. Jos vaikka tiistaina on PAKKO saada suklaata niin sitten sitä ostetaan, kohtuudella. Tai jos jossakin on kakkukahvit tai muita herkkuja tarjolla niin en tietenkään kieltäydy, päinvastoin! Aina ensimmäisenä menossa herkkujen ja makean luo :D

Helpotus on se, ettei mulla tee oikeastaan lähes koskaan mieli mitään roskaruokaa. En välitä mäkkärin hampurilaisista tai pitserioiden pitsoista. Kuten en myöskään limuista, sipseistä ymym. Makea on ainut paheeni.

Ateriarytmi mulla pysyy säännöllisenä ihan kuin itsestään. Kroppa on näköjään tottunut siihen, että saan ruokaa aina juuri tiettyyn aikaan. Suurempia repsahduksia ei ruokailuajoissa siis pääse tulemaan missään vaiheessa.

Kuvat: Weheartit


Liikuntaa tulee normaalisti harrastettua 5-6 krt/vko. Tietenkin, jos on tärkeitä menoja taikka kipeänä tms niin silloin liikunnat jäävät vähemmälle (kipeänä siis kokonaan). Mitään kauhean rankkoja liikuntasuorituksia en pahemmin tee. Sellaista puolirankkaa ja kevyttä liikuntaa vaihtelevasti.

Liikuntaakin harrastan ihan vain sen takia, että siitä saa sen uskomattoman hyvän olon tunteen. En sen takia, että haluaisin laihtua tai saada lisää lihaksia. Siinä liikunnan sivuvaikutuksena saattaa jotain kivaakin pientä muutosta kyllä kroppaan tulla, mikä ei suinkaan haittaa.

Viikon liikunnat koostuu lähinnä näin:

Ma - 60 min jooga tai pilates
Ti - 45-60 min juoksu tai pilates
Ke - 60-70 min reipas kävely
To - 45-60 min juoksu
Pe - lepopäivä
La - 60 min juoksu
Su - lepo tai 45-60 min juoksu/kävely

Siinäpä pääosin mun ruokailut ja liikunnat selostettuna. Kysykää, jos jäi jotain hampaankoloon.

Ja olen siis ihan normaalipainoinen ja mielestäni sopusuhtainen. Hyvin on saanut linjoista pidettyä huolta vaikka syö ihan normiruokaa ja herkuttelee. 

Paras vinkki on se, että älkää stressatko syömisistänne! Ei se oo niin vaikeeta tai älkää tehkö siitä niin vakavaa ja vaikeeta asiaa. Ruoasta kuuluu nauttia. Ei tarvii olla tarkkaan laskemassa kilokaloreita tai hiilari- ja proteiinipitoisuuksia tms. Ei oo olemassa mitään tiettyä parasta ruokavaliota, joka sopisi kaikille. Syökää just sitä, mikä itselle ja kropalle sopii ja maistuu hyvältä :)

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Sweet saturday via Snapchat

1. Eilen illalla mietiskeltiin, että mitähän sitä tälle viikonlopulle keksisi tekemistä ja siitä se idea sitten lähti; eli Kuopioon! Mitään erityistä ostettavaa ei pahemmin ollut, mutta aina sieltä jotain mukaan lähtee. Kyllä mun hankintalistalla oli lippis ja sangalliset kuulokkeet, molemmat siis juoksuharrastusta ajatellen. Tänään aamulla kävinkin viimeksi juoksemassa ja lenkin ja suihkun jälkeen huristelemaan ostoksille. Ihan mahtava päivä ollut kaikin puolin! Aurinkoa, kivaa tekemistä, liikuntaa, hyvää mieltä, hyvää ruokaa, ai että.

2. Automatka kului mukavasti snapchatin filttereitä testaillen, tässä yksi versio :-D Ja meillä ei autossa ollut mankkaa ollenkaan käytössä, joten piti ottaa oma beats mukaan ja popitella sillä. Tästä syystä puhelimen akku hipuikin loppuun kiitettävän nopeasti.. 

3. Shoppailupäivä starttasi Wayne's Coffeen karamellijäälatella, nams. Ei puhettakaan, että tällä säällä tekisi mieli mitään kuumia juomia nauttia.

4. Ja shoppailupäivän päätteeksi kotimatkalle tarttui mukaan Mäkkärin drive-iniltä Daim appelsiini McFlurryt. Ei meillä mennyt kokonaisuudessaan kuin joku pari tuntia Matkuksessa. Ikeaan ei tosiaan viitsinyt tällä kertaa lähteä kiertelemään, säästyipähän edes puolet rahoista, hah!

Sellasta tänne, hyvää kuuluu. Ensi kuussa muuten lähden aika extemporereissulle Saksaan, Berliiniin. Kyseessä on vähän niinku "työmatka", mutta ei ihan kuitenkaan :D Kivoja nää tämmöset. Ja katotaan josko myös muualle se suunta vie tässä kesän mittaan, kun toi Berliinin reissu ei millään tavalla ollut edes suunniteltu. Mahdollisesti lähiaikoina olisi luvassa myös muuttohommia, mutta katsotaan nyt milloin juuri mieleinen asunto löytyy.. :) Kaikkee jännää siis luvassa.

Mutta nyt hauskat viikonlopun jatkot kaikille! :)

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Viimeaikaiset kosmetiikkasuosikit

 Edit. Pahoittelut kuvien oudosta väritasapainosta. Näytti päivällä, että olisi ollut ok, mutta nyt näyttää sinertäviltä. En sitten tiedä miltä ne teidän näytöillä näyttää, mutta pahoittelut tästä. :/

Heissan!

Aikomus oli jo eilen postata, mutta joku taas kerran pisti vastaan. Olin kameraa jo ottamassa ja alkamassa kuvaamaan suosikkituotteita niin kappas; punainen merkkivalo vilkutti totaalisen tyhjää akkua. Eli eikun kamera lataukseen päiväksi ja tää postauksen teko siirtyi sunnuntaille. No parempi tänään kuin ei milloinkaan :D


Lumene - Hydrating toner

Ostin tämän kasvoveden jokunen viikko sitten, kun huomasin edellisen Nivean kasvoveteni loppuneen. Kaikki Lumenen kasvojenhoitotuotteet sattuivat juuri silloin olemaan tarjouksessa, joten sen ansiosta tuli kyseinen pinkki puteli ostettua kokeiluun. Tää on sellasta ihanan täyteläistä vettä, jos niin voi sanoa :-D Kosteuttaa todella hyvin kasvoja eli tekee kyllä tehtävänsä. Iho näyttää kivan raikkaalta ja puhtaalta tämän käytön jälkeen.


I Love.. Coconut & Cream käsisaippua

Jos se tuoksuu kookokselta, sen on oltava hyvä! Kookoksen tuoksu vain vie heti mennessään. Pakko se on ostaa, jos se tuoksuu noin hyvältä, eikö vaan? Pitää varmaan saman sarjan suihkugeelikin ostaa, kun tää kookosbuumi vielä on meneillään :D


Nivea Men - Sensitive After Shave Balm

Moni teistä varmaan ihmettelee mitä tämä miesten after shave tekee täällä suosikeissa? :D  No te jotka ootte vähänkään seurailleet youtubessa ulkomaalaisia meikkivloggaajia niin tiedätte tän suuren hypetyksen. Monet meikkiartistit ovat ottaneet tämän Nivean after shaven meikin pohjustajaksi. Tämän kuullessani uteliaisuus otti vallan ja oli minunkin pakko kokeilla toimiiko se todella. Mulla on tällä hetkellä kaksi meikinpohjustustuotetta joista toinen on kallis Smashboxin Photo Finish primer. Kokoa sillä on 30ml ja hintaa taisi olla reilu 40€. Sitten toinen on tää Nivean after shave primer jolla kokoa huimat 100ml ja hintaa se vaivaiset 6-7€. Aika suuri hintaero! 

Kyllä tää mun mielestä ajaa asiansa primerinä, tuntuu hyvältä iholla ja saa meikin pysymään iholla pidempään, uskokaa tai älkää. Ainut miinus miehinen tuoksu, mutta se kyllä hälvenee levitettäessä ja kun vielä meikin laittaa päälle niin tuoksu katoaa kokonaan. Ihan älyttömiä on ne "oikeiden" primereiden hinnat, joten hyvä että löytyy tällaisia korvaajia, jotka saattavat välillä olla jopa parempia kuin ne priimatuotteet :D Hintaisekseen tämä siis todellakin on todella hyvä, suosittelen kokeilemaan sopisiko sinullekin :)


Ari by Ariana Grande hajuvesi

Tää on tuoksu, josta oon saanut selkeästi eniten kyselyjä ja kehuja. Ihmiset alkaa nuuskimaan perään ja kyselemään, että mikä on tämä tuoksu :D Näköjään on siis todella monen mieleen. Tuoksusta sanotaan näin:

"ARI avutuu päärynän, verigreipin ja vadelman mehukkaalla puraisulla, joka tuoksun sydämessä tapaa kielon, ruusunnuput ja orkidean. Lopuksi ARI kietoutuu vaahtokarkkien, kermaisen myskin ja vaaleiden puusävyjen syleilyyn."

Kuulostaa järkyttävän hyvältä ja sitä se kyllä onkin. Itse aluksi pidin tätä ihan sellaisena ok tuoksuna, mutta pidemmän päälle oon tykästynyt tähän enemmän ja enemmän :) Toimii ihan arki- kuin juhlakäytössäkin.

Lumene - True Mystic Precise Tip Eyeliner

Oon käyttänyt jo vuosikaudet Lumenen sinisessä putelissa olevaa eyelineriä, muuta nyt ajattelin uskaltautua kokeilemaan uutta. Lumene ei taaskaan petä. Tällä saa todella tarkat rajaukset tehtyä, joita en ainakaan itse osaa sillä sinisellä tehdä. Ainut mikä tän mallisissa eyelinereissa epäilyttää on se että kauan ne kestää käytössä. Kuivahtaako nopeasti. No toivotaan, että on pitkäkestoinen. Ainakin tähän mennessä ollut ihan mahtava!

Morphe M439 & M524 siveltimet

Ensimmäinen eli M439 on meikkivoidesivellin ja on ainut sivellin, jota käyttäisin meikkivoiteen levitykseen. Sivellin on juuri sopivan jämäkkä eikä ime meikkivoidetta juuri lainkaan itseensä verrattuna muihin vaihtoehtoihin. Sivellin tuntuu kuitenkin silti hyvältä iholla. Kaikin puolin mainio meikkivoidesivellin.

M524 on uusi tuttavuus ja tykästyin siihen, miten nopeasti nykyään saan meikattua luomet. Ennen siihen meni ihan liian pitkään, mutta tämän kanssa homma hoituu hetkessä ja luomivärit levittyvät kauniisti (propsit myös ihan huipuille uusille luomiväreillekin haha).

Benefit - Hoola bronzer

Ihastuin hoolaan lainattua sitä ystävältäni ja heti oli hommattava se itsellekin. Pigmenttinen ja helposti levittyvä aurinkopuuteri ja juuri hyvän sävyinenkin vielä. Ihan täydellinen ja sopii lähes kaikille ihonväreille. Jos etsit hyvää aurinkopuuteria niin tässä on varmasti yksi parhaimmista mitä löytyy! :)


Z-palette

Otin sitten ja tilasin itselleni tyhjän meikkipaletin! Ihana kustomoida tästä juuri sellainen mitä itse haluan. Tällä hetkellä paletista löytyy vain nuo 5 luomiväriä, mutta lisää kyllä tulee ajan kanssa :) Otin paletin koossa medium ja mun mielestä tämä on juuri sopiva. Voi ottaa helposti reissuun mukaan ja löytyy varmasti kaikki tarvittavat värit. 15 luomiväriä siis mahtuu tuohon, kuten voitte kuvastakin päätellä. Luomivärit pysyvät siis magneeteilla kiinni ja niiden järjestystä voi oman mielensä mukaan vaihdella ja voihan tuonne lisätä vaikka poskipunia tai mitä ikinä haluaakaan, mutta itse meinasin tehdä tosta ihan vain luomiväripaletin. Hei jos teitä kiinnostaa noi luomivärit niin voisin itse asiassa tehdä niistä ihan oman postauksen vaikka sitten kun on tuo paletti koottu täyteen. Itse olen ihan rakastunut noihin ylläoleviin luomiväreihin, jotka ihan hiljattain sain. Kyseessä on Makeup Geekin luomivärit ja oon ihan myyty! Voittaa satanolla kaikki muut mitä oon kokeillut. Esim Macin luomivärit ovat puolet kalliimpia kuin nämä ja silti nämä on mun mielestä paljon parempia. Myöskin Too Facedin ja Urban decayn luomivärit jäävät kakkoseksi näille. Mutta näistäpä sitten lisää joskus myöhemmin, mikäli teitä kiinnostaa.. :D


perjantai 26. helmikuuta 2016

Chill Friday




Hei taas.

Perjantai on mennyt poikkeuksellisesti vain kotona hölliessä, kun meinaa pientä flunssanpoikasta olla näilläkin nurkilla. Aamut ja illat ovat pahimpia, mutta päiväksi onneksi helpottaa. Onhan tää nyt ihan järkyttävän tylsää sairastaa kotona neljän seinän sisällä kun haluaisi olla menossa ja touhuta kaikkea.. plääh. Jos vielä vähän malttaisi rauhoittua ja levätä ja huomenna jos voisi alkaa jo puuhastelemaan entiseen malliin, toivotaan ainakin niin. 

Päivääni ovat kuuluneet muun muassa pitkät yöunet, hieman siivoilua pipi -olosta huolimatta (en vaan voi asettua ja keskittyä kunnolla mihinkään ennenkuin kämppä on edes jotenkuten järjestyksessä), Neljät häät Amerikassa -sarjan katselua samalla aamupalaa nauttien, netissä selailua, tuoreen musiikin läpikuuntelua sekä uusien aurinkolasien metsästystä kesää varten. 

Viikonloppu on siis lähtenyt täällä käyntiin mielestäni liiankin rauhaisissa merkeissä. Onneksi olin fiksu ja ostin uuden cosmon perjantai-iltani iloksi. Jotain tekemistä ja viihdykettä edes :D Mites teillä otetaan viikonloppu vastaan?
Itse taidan ottaa nyt yhden kupposen kuumaa teetä hunajalla ja siirryn tutkiskelemaan mitä maaliskuun cosmon kansien välistä löytyykään.

Ihanaa viikonloppua!


maanantai 22. helmikuuta 2016

What's up?


Mukavaa viikonalkua tyypit :)

Eipä ole taas minua täällä blogien verkostossa näkynyt. En vaan halua tulla väkisin jotain postaamaan, jos ei kiinnosta eikä ole mitään sanottavaa.  Nyt kuitenkin päätin kirjautua tänne ja kertoa hieman kuulumisia ja viimeaikaisia mietteitä puhelinkuvien kera höystettynä.

Toivottavasti sinne ruudun toiselle puolen kuuluu hyvää? Ootte pysyny terveenä ja kaikki on ainakin vähintään ihan okei?

Mun maanantai oli jees. Päivän plussana oli tavallisesta poiketen tuntia myöhempään töihin meno. Kyllä se vaan paljon vaikuttaa omaan vireystilaan se yksi ylimääräinen tunti unta. Yleensä seiskan aamuina oon töiden jälkeen ollut ihan rättipoikki. Nyt normikasin aamuna mulla onkin riittänyt virtaa tehdä töiden jälkeen muutakin kuin vain löhötä sohvalla ja päikkäreiltäkin on vältytty. Joogasin tuossa hetki sitten vajaan tunnin ja sen jälkeen innostuin tulemaan tähän koneelle bloggailemaan kuunnellen samalla musiikkia. Jooga passaa muuten todella hyvin maanantaipäiviin! Rentouttava ja virkistävä aloitus uudelle viikolle :)

Kokonaisuudessaan mulle kuuluu hyvää. Kaikki on reilassa. Jos jotain harmittavaa pitäisi mainita niin se että en ole pitkäänpitkäänpitkään aikaan saanut kunnon irtiottoa arjesta. Edes hetkeksi pois tästä oravanpyörästä. Päivät ja viikot ovat rullanneet koko ajan saman kaavan mukaan; töitä, kuntoilua, kaupassa käyntiä, siivoilua, chillailua, sarjojen katselua jne. Perusarkea ilman mitään spesiaalia. Kovin moni ei varmaan edes kaipaa elämäänsä mitään sen kummempaa, mutta itse kuulun siihen ryhmään jotka kaipaavat välillä jotakin kunnon repäisyä, maiseman muutosta, jotain mikä saa ajatukset aivan muualle.

Jos tää elämä jatkuisi aina vain tällaisena niin hukkaisin pikkuhiljaa oman itseni. En ole päässyt tekemään sitä, mitä eniten rakastan. Näkemään ja kokemaan uutta. Matkustelemaan. Ai että on jo niin ikävä.. :( Mutta se siitä, ei nyt valiteta. Mulla on kaikki hyvin ja sinne maailmalle vielä kyllä lähden ja nautin. Siitä unelmoiden ja suunnitellen, mukavaa illanjatkoa sinne! Muistakaa tehdä sitä mitä rakastatte ja tehkää sen asian eteen töitä :-)

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Hey you look like me


Taas kerran herään aamulla siihen, että mun facebookin inboxiin on tullut joltakin täysin tuntemattomalta herralta viestiä. Jotenkin osaan jo hieman aavistaa, mistä yhteydenotossa voisi olla kyse. Avaan viestin ja siellä lukee englanniksi samat asiat kuin muissa aiemmissakin tapauksissa. TAAS joku esiintyy minun kuvillani netissä. .

Kenen elämä on oikeasti niin tylsää, että pitää alentua moiseen? Miksi ihmiset tekee tätä? En ymmärrä! Näitä tapauksia on tähän mennessä tullut ilmi noin kymmenen kappaletta. Aina oon joku eriniminen ja eri puolella maailmaa asuva henkilö. Oon ollut mm. Sara, Kennedy ja Sophie. Asunut Briteissä ja Jenkeissä. Ihan "innolla" odotan, että millainen elämäntarina seuraavalla minällä on..

Onko teistä kukaan joutunut samanlaisen pikkurikoksen kohteeksi? Mitä ootte tehneet asialle? Miten tän voisi parhaiten välttää? 

Miksei ihmiset jo ymmärrä, että toisen kuvien käyttäminen ilman lupaa on laitonta. Eikä pidemmän päälle tuo toisena henkilönä esiintyminen vie puusta pitkälle. Jossain vaiheessa  totuus kuitenkin tulee ilmi. Onneksi nää catfishin kohteeksi tulleet ihmiset tulevat mulle ihan henkilökohtaisesti ilmoittamaan asiasta, että ovat törmänneet henkilöön joka käyttää kuviani omanaan. Iso kiitos heille! Hyvä, että ihmiset osaavat etsiä ja ottaa selvää asioista, että onko kuvien takana sittenkin joku aivan toinen henkilö, mitä olettaa. Minun kuvat näköjään osataan varsin hyvin yhdistää oikeaan osoitteeseen, koska lähes samantien tulee ilmoitus asiasta facebookiini. Että hoi te, jotka tätä teette, jäätte kyllä kiinni ennemmin tai myöhemmin!

Mä en tiedä onko kyseessä joku sama henkilö, joka aina jaksaa keksiä mun kuvien ympärille uuden identiteetin vai onko nää kaikki eri henkilöitä. Who knows? Miksei sitä seuraa voisi hakea netistä ihan omien kuvien voimalla? Mun kuvia nyt ainakaan tarvitse käyttää, hohhoh. Ei voi mennä ihmisellä niin huonosti.

Jos tästä jotain hyvää yritetään etsiä, niin olen tätä kautta saanut pari mukavaa tyyppiä, joiden kanssa tulee jutskailtua niitä näitä silloin tällöin ja samalla tulee opeteltua kirjoittamaan englantia enemmän. Löytäähän niitä uusia kavereita näinkin, haha :D