torstai 16. kesäkuuta 2016

Ulkonäköpaineista

Asia, joka on aivan varmasti koskettanut jokaista on ulkonäköpaineet. Media on luonut varsin selkeän kuvan siitä, millainen kroppa ja kasvot ovat ihanteelliset ja kuin huomaamattaan ihmiset alkavat mieltämään sen ainoaksi "sopivaksi" ulkokuoreksi, jota jokaisen täytyy lähes pakonomaisesti havitella. Jos ei sovi siihen samaan ahtaaseen muottiin, on vääränlainen ja ns. huono.

Kuten kaikki maailmassa muuttuu, niin muuttuvat ulkonäköihanteetkin vuosien saatossa. Välillä pinnalla on treenatumpi vartalo ja välillä ihannoidaan todella hoikkia ja pitkiä mallinomaisia vartaloita. 

weheartit

Myönnän, että itsellänikin oli aikoinaan järkyttävät ulkonäköpaineet. Muistan kuinka kovasti ilahduin, kun kerran vaa'alla käydessäni vaa'an lukemat näyttivät 47,8 kg. 50 kiloa oli se silloinen ihannepaino, ja olin päässyt jopa sen alle. Piti painaa mahdollisimman vähän ja sopia mahdollisimman pieniin vaatekokoihin, muuten oli muka liian lihava. Huhhuh oli se melkoista aikaa (ja ajatusmaailmaa) se. Ja okei ajattelin kyllä silloinkin, että olisi pitänyt olla hoikempi, ei ollut hyvä missään vaiheessa. Piti koko ajan olla vaan  jotain "parempaa", mikään ei lopulta miellyttänyt tarpeeksi. Mihinkään ihan äärimmäisyyksiin homma ei sentään koskaan mun osalta mennyt. Söin tarpeeksi ja liikuntakin pysyi järkevissä määrissä. Omat mielipiteet ja kehon kuva vain oli myrkyttynyt median luomista ihanteista.

Onneksi enää ei ole näin. Välillä ihan ihmettelen sitä miten I don't give a fuck -fiilis mulla välillä on :D Syön tosiaan ihan mitä haluan ja niin paljon kuin haluan ja liikun miten haluan tai olen liikkumatta, jos siltä tuntuu. Vaa'alla en ole käynyt piiitkään aikaan ja se ei haittaa. Painan varmasti reilusti enemmän kuin silloin kevyimpinä aikoina. Silti en tunne itseäni yhtään huonommaksi tai lihavammaksi, päinvastoin. Ihanaa olla viimein vapautunut liioista ulkonäköhuolista! Niitä huolia kun riittää jo tarpeeksi muillakin elämän osa-alueilla, niin miksi stressata jostain niin turhasta :D Olen oppinut olemaan tyytyväinen siihen millainen on juuri nyt eikä tarvitse muuttaa mitään. Ei tarvii olla miettimässä, että on kaunis ja mieleinen sit kun on sitä ja tätä ja tuota ja ehkä vielä vähän sitä muokattu jne. Hope so ymmärrätte mitä haen takaa. Miksei voi olla tyytyväinen just nyt siihen mitä NYT on? Ei aina tarvitse olla jotain enemmän ja enemmän. Siinäkin touhussa se nälkä kun kasvaa syödessä ja lopulta mikään ei oikeasti riitä. Useimmilla varmasti menee koko touhu ihan överiksi ja keksii aina vaan uutta ja uutta muokattavaa omassa ulkonäössään ja koskaan ei olla täysin tyytyväisiä lopputulokseen. Ja kas näin loputon tyytymättömyyden kierre on valmis.

Kaikista pahinta on se, jos yrittää muuttaa itseään jonkun toisen tai toisten mielipiteiden takia. Aina tulee vastaan kusipäitä jotka arvostelee sun ulkokuorta negatiiviseen sävyyn, mutta niistä viis. Mitä väliä? Kukaan ei koskaan tule olemaan täydellinen (vaikka kuinka kävisi vaikka niissä kalliissa kauneusleikkauksissakin fiksaamassa itseään) ja hyvä niin. Koskaan et tuu olemaan ihan kaikkien mieleen, joten miksi edes yrittää? Epätäydellisyys tekee meistä just persoonallisia ja ainutlaatuisia. Maailma on paljon parempi ja nätimpi paikka, kun joukosta löytyy ihan joka kokoista ja näköistä kulkijaa, eikä kaikki ole kuin samasta muotista veistettyjä. Loppujen lopuksi se kauneus tulee sieltä sisältä, kuinka kornia se nyt onkaan, mutta totta se on ;)

Tuli ehkä vähän sekava kirjoitus, mutta jospa ymmärsitte pääpointin. Toivoisin, että oikeasti jokainen siellä ruudun puolella ymmärtäisi ja osaisi arvostaa sitä millainen on. Oot hyvä juuri noin, eikä tarvitse olla muuttamassa mitään. Höllennä sitä sun sisäistä perfektionistia ja lopeta se liika itsekriittisyys! :D



6 kommenttia:

  1. Nykyaika ja tää kaikki mediapyöritys on nykyään niin karua ja luo varsinkin nuorille kamalat ulkonäköpaineet. Ihan täyttä asiaa puhuit siis tässä postauksessa! Ihana kuulla, että sä oot itse päässyt asiasta yli ja alkanut olemaan tyytyväinen itseesi sellaisena kun olet :) Itsellä ollut kanssa iätajat ongelmia itsensä hyväksymisessä, mutta pikkuhiljaa ollaan menossa parempaan päin :)

    http://fasciner.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no kyllä tietenkin itselläkin on joskus niitä huonoja päiviä milloin mikään ei tunnu olevan hyvin.. :D mutta onneksi se on ohimenevää ja yleisesti on kyllä sujut itsensä kans.

      Ja hyvä, että sielläkin ollaan menossa parempaan päin, se on jo hyvä alku! :)

      Poista
  2. Tunnistan itsessänikin tuon liiallisen ulkonäkökriittisyyden - kenenkään muun ulkonäköä ei arvostele niin karusti kuin omaansa. Mutta homman kanssa on jo pitkällä kun tunnistaa sen, että ei aina tarvitsisi olla niin kriittinen itsestään! Mutta tosi hyvä, että sä olet sujut itsesi kanssa, niin meidän kaikkien pitäis olla :)

    http://fiiaelina.blogspot.lu/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo aina sitä on itse itsensä pahin arvostelija, ikävä kyllä :/ Niin jokaisen pitäisi vaan hyväksyä se tosiasia ettei koskaan voi olla täydellinen, ja eihän täydellistä ole edes olemassa. Oppia hyväksymään ne omat pienet puutteet, kun niitä nyt ihan kaikilta löytyy. Tietenkin silloin tarvitsee hieman muutosta, jos oma ulkonäkö alkaa oikeasti olla iso haitta terveydelle ja hyvinvoinnille kuten vaikka selkeä ylipaino taikka alipaino. Muuten ei kyllä pitäisi ihmisten ulkonäöstään stressata, jos muuten voi hyvin ja on terve ym :)

      Ja joo kyllä itselläkin niitä huonoja päiviä silloin tällöin on ettei mikään miellytä, mutta pitää vaan muistaa että ei oo oikeasti syytä huoleen ja valittamiseen ja se menee onneksi ohitse.. :D

      Poista
  3. Oot niin oikeessa ja oon sun kanssa ihan samaa mieltä! :) Mullakin oli aikoinaan syömishäiriö ja suunnittelin, että heti kun pääsen töihin tienaamaan, meen nenäleikkaukseen. No, tässä sitä ollaan oltu jo 1,5 vuotta tienaamassa eikä kyllä kiinnosta yhtään tuhlata rahoja mihinkään turhiin leikkauksiin. Vaikka mulla onkin iso nenä, niin se tekee musta persoonallisen ja nimenomaan oman itseni. :) Ehkä se liittyy jollain tapaa myös ikään, että tietyssä iässä sitä vaan oppii hyväksymään itsensä sellaisena kuin on! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinpä! ikä tuo vaan lopulta sitä järkee päähän ja saa ihan erilaista ja järkevämpää näkökulmaa asioihin ja elämään ylipäätään :D Ja oho, enpä kyllä olisi uskonut että sinullakin tollasia suunnitelmia ollut, että leikkaukseen haluaisit :o Tolla sun ulkonäöllä turha edes miettiä moisia tai stressata mistään sellasesta. Oot oikeasti tosi kaunis! :)

      Poista