maanantai 7. elokuuta 2017

Lopetanko?

En tiedä huomasitteko, mutta mulla oli hetken koko blogi poissa kaikkien silmiltä ja poistin Flickrinkin. Tuli vain viikonloppuna sellainen fiilis, että nyt kaikki vaan pois. Sain nimittäin taas kerran viestiä eräältä ulkomaalaiselta, joka kertoi jonkun käyttävän minun kuvia ja tällä kertaa esiintyi myös mun nimelläkin kaiken lisäksi. Se ns. "minä" oli ahdistellut tätä toista naista ja yrittänyt vokotella sen miestä ja oikeesti ollut kuulema ihan kunnon nettikiusaamista, mitä "minä" olin sille naiselle viestitellyt. Näin tosiaan kaikki kuvat ja viestit, mitä ne oli jutellut ja joo oli kyllä ihan täysi sekopää tämä nainen, joka yritti mun identiteetillä esittäytyä muille. Sitä ahdistelua oli jatkunut miltei vuoden ja oli tavallaan luonut ihan toisen elämän omansa rinnalle. En ymmärrä, miten nämä tyypit jostain toiselta puolen maapalloa päätyy JUURI minun kuviin? Ihan kuin nää mun blogi/instakuvat olisi jossain oudolla sivustolla ihan asioikseen tarjolla, että nämä sekopäät voi niitä vapaasti käyttää. Ilmoituksia luvattomasta kuvien käytöstä on tullut viime vuosina sen verran paljon, ettei tässä oikeasti ole enää järkeä. Nyt laitoinkin kaikki paikat, missä kuviani on niin yksityisiksi etteivät ole IHAN kaikkien käytettävissä ja nähtävissä. Suosittelen teidänkin tekevän samoin. Esimerkiksi oma Instagram olisi parempi pitää näkyvillä vain omille seuraajilleen. Hohhoh on kyllä ollut nämä kaikki kuvien väärinkäytöt ja niiden myötä tulleet draamat kuin suoraan siitä Catfish tv-sarjasta.. :-D

Päätin tässä samalla piilottaa entisiä blogipostauksiani, kun muutenkin blogin pitäminen on nyt jäänyt täysin taka-alalle. Mietin, että olisi järkevintä poistaa tämä blogi kokonaan ja sitten jos tässä joskus myöhemmin tulevaisuudessa innostuisi uudestaan KUNNOLLA bloggaamaan, niin tekisin ihan uuden blogin sitä varten. Olisi varmasti helpompi aloittaa ihan puhtaalta pöydältä ja jonkin tietyn teeman pohjalta. Nyt blogini on ollut vähän sitä sun tätä, niin jatkossa uusi blogi voisi koostua vain yhdestä tai max. kahdesta eri aihepiiristä. Mielenkiintoisimmat aiheet olisivat tietenkin matkailu ja kosmetiikka. Jätän kuitenkin nyt tämän nykyisen blogiosoitteen olemaan ainakin siihen asti kunnes uusi blogiosoite on tiedossa ja ilmoitettavissa tänne teillekin.

Mukavaa viikonalkua kaikille! :)


btw meille on tulossa ensi viikolla perheenlisäystä; nimittäin toinen kissanpentu awwww.. :>